You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2008.
Me Maggiessa suhtaudumme vapunviettoon asiaan kuuluvalla hartaudella. Niinpä poistumme toimistolta vappuhulinaan hyvissä ajoin. Luontevana jatkona vapulle olemme perjantain varhaiseläkkeellä.
Meidät tavoittaa toimistolta uuden skumppakaapin ja kalusteiden ääreltä taas maanantaina. Kannattaa tulla kylään, täällä on ihan kivan näköistä, ja todellakin skumppakaappi on jo täällä!
Tässä hän on! Maggie ja skumppakaappi.
Vielä tyhjä, mutta ei varmaankaan kauan.
Sisustus alkaa muiltakin osin hahmottua. Elämää kuin Ikean katalogissa.
Tänään, 28.4.2008, olen tilannut perustettavalle yrityksellemme viileäkaapin kuohuviinin ja samppanjan säilyttämistä varten.
Saimme vieraita etelästä.
Viron Tequilan uusi toimitusjohtaja (Tegevjuht) Peep Ehasalu kävi moikkaamassa meitä. Keskusteltiin kevätsäiden lisäksi Viron asiakaslehtimarkkinan muutoksista ja tulevista yhteistyökuvioista.
Aikakausmedian vuotuisessa Aikauslehtigaalassa palkittiin eilen alan osaajia. Me olemme super-fiiliksissä ex-kollegojen eli Kynämiehen Brändi-tiimin valinnasta vuoden toimitustiimiksi. Perusteluissa tulee hyvin esiin asiakaslehtien tekemisessä välttämättömät asiat: monipuolinen osaaminen, aito kiinnostus asiakkaan bisnekseen ja tekijäporukan hyvä fiilis.
Onnea Teija & co.!!!
Viime viikkoina minulta on kysytty kymmeniä kertoja: “Millaisena sinä näet asiakaslehtien tulevaisuuden?”
“Lopullisen totuuden” sijaan ajattelin listata kahdeksan asiakaslehden tulevaisuuteen voimakkaasti vaikuttavaa tekijää.
1. Elämää rikastavat missiot
Yritykset haluavat olla hyviä. Seuraavan kahden vuoden aikana kaikki haluavat olla ympäristöystävällisiä. Viherhuuman jälkeen missiot erilaistuvat, mutta tulevat pyrkimään omilla tavoillaan maailman muuttamiseen paremmaksi paikaksi.
2. Kaupallisuus
Kaupallisuus ei ole enää paha. Kommunikaatio yritysten ja asiakkaiden välillä muuttuu luontevammaksi, läheisemmäksi ja kaksisuuntaiseksi.
3. Uudet ansaintalogiikat
Tuotteita ei enää vaihdeta rahaan. Tulemme näkemään lähitulevaisuudessa uskomattoman kirjon erilaisia ansaintalogiikkamalleja. Osa niistä on niin monimutkaisia, että ulkopuolinen ei kykene niitä ymmärtämään.
4. Ajankäyttö
Itsestäänselvyys, mutta kirjattakoon. Ihmisten aikaa jakamaan änkeää yhä enemmän asioita. Ja kaikki pyrkivät ymmärtämään ihmisten tarpeita paremmin ja palvelemaan nöyremmin.
5. Median pirstaloituminen
Yhteisten mediakokemusten aika on ohi. Jokainen katsoo omaa suosikkiaan televisiosta silloin kun haluaa ja selaa netistä omia saittejaan. Lehtihyllyt pursuavat erikoislehtiä ja yleislehdet ovat ahdingossa.
6. Netin pusku
Netti vie aikakauslehdiltä sen viimeisenkin uutiskärjen. Aikakauslehdet ja asiakaslehdet siirtyvät yhä enemmän elämysten tarjoamiseen ja syvälliseen taustoittamiseen.
7. Viherrys
Lehtiä ei haluta kantaa roskikseen, metsää ei haluta kaataa turhaan.
8. Asiakaslehtien mielikuva
Kolossaaliset kokokansan pirkat ja yhteishyvät saavat rinnalleen paljon pieniä, laadukkaita erikoislehtiä, jotka vaikuttavat voimakkaasti laajempaan mielikuvaan asiakaslehdistä.
Google paljastaa, että uusi yrityksemme on hyvässä seurassa! “Sisaryrityksemme” Maggie ‘N’ Me huolehtii sisustamisesta texasilaisen varmalla maulla. Kannattaa katsastaa tämä.
Huh.
Koska olemme peustamassa uutta byroota asiakaslehtiallalle, oli syytä päivittää oma tietämys kilpailukentästä. Ja ajattelin, että samallahan tuon linkkilistan voi julkaista kaikkien iloksi. Alalla on ilahduttavan laaja kirjo eri kokoisia ja eri tavalla profiloituneita yrityksiä.
Alan yritysten netissä tarjoama tieto on yleisesti aika vähäistä ja jargonialla pöhötettyä. Joitain yrityksiä oli myös erittäin vaikea löytää verkosta. Noh, eihän se internet niin tärkeä ole.
Tässä siis, olkaa hyvä, asiakaslehtien tekijät Suomessa:
Dialogi, Kynämies, Alma Media Lehdentekijät, Sanoma Magazines Yritysjulkaisut, Viherjuuri, Legendium, Edita-Press, Acacom, Elias, Unionimedia, Tietoputki, Compositor, Mci-Press, Omnipress, Oivallus, Sanafor, Soprano, Adato, Mageena, Fondamenta, Citypress, Viisikko-Communica Communications VCA, Focus Flow, Mediafocus, Piirtek.
Plus tietenkin meidän firma!
Unohtuiko jokin?
LISÄYS: Kumppania, Sanakunta, Zeeland Turku…
Jos yrityksen johdolla olisi kaikki valta, millaisen asiakaslehden he haluaisivat itselleen?
Me teimme Blue Ocean Strategyn pohjalta pienen harjoituksen, jolla pyrimme löytämään ihanteellisen tavan tehdä asiakaslehteä. Tämä näkemys pitää sisällään paljon yleistyksiä ja omia päätelmiä, mutta kuvaa mielestämme keskimäärin yritysten unelmaa.

1 = Vähän tai ei-tärkeä, 5 = paljon tai tärkeä (Suurennos kuvaa klikkaamalla)
Tällainen unelmatilanne ei tietenkään voi koskaan toteutua sen sisältämien paradoksien johdosta. Mutta ne eivät saa estää meitä pyrkimästä unelmaan.
Sitä vartenhan unelmat ovat olemassa.





Kommentit