You are currently browsing Terhi Paavola's articles.

Yhdysvalloissa järjestettävän Folio aikakaus- ja asiakaslehtien kisassa suomalaiset asiakaslehdet ovat niittäneet kultaa ja kunniaa. Mahtavaa!

Onnea Moottori, onnea Iittalan In-lehti, onnea Wärtsilän 24/7!

Tulokset löytyvät täältä.

Norsupallo.asbTuottajan työ on hieno jobi. Ainakin tässä oppii joka päivä jotakin uutta. Tällä viikolla ahaa-elämyksiä on koettu muun mussa selvitettäessä sanaa innovaatiojournalismi sekä  pähkäiltäessä Richard Bransonin ja hänen yritysryppäänsä Virginin ideoita.

Yksi riemastuttavimpia selvitystöitä oli kuitenkin norsupallo-nimiseen urheilulajiin tutustuminen. Vaadin Maggieen vielä yhden työntekijän tai  salaisen vahvistuksen! Silloin voisimme osallistua Norsupallon MM-kisoihin Savonlinnassa elokuussa.

Kuva 1

 

Kyllä tiedonsaanti on nykyään helppoa. Kun vain löytää oikeille nettisivuille, saa selville ihan kaiken.  
Hyvä esimerkki on Tilastokeskuksen ja valtioneuvoston kanslian julkaisemat Findikaattori-sivut. Näiltä sivuilta näkee vaikkapa väestönmuutokset Suomessa vuosina 1749–2008. Sitä tarkastellessa huomaa, että nälkävuodet todellakin niittivät suomalaisväestöä. Ja kas, 1960-luvun lopussa melko iso joukko suomalaisia todellakin muutti Ruotsiin. Vastaavanlaisia tilastoja sivuilta löytyy useita kymmeniä monista eri teemoista. Indikaattori kertoo, miten alkoholin kokonaiskulutus on kehittynyt, miten suomalaisten kirjastokäyntien määrä on vuosien saatossa muuttunut tai kuinka paljon Suomessa on haettu patentteja.
Aivan mahtavaa palvelussa on se, että jokaisesta indikaattorista löytyvät myös linkit laajempiin kansainvälisiin vertailutietoihin. Tällaista lisää.

Nyrkkeily

Hyvässä toimitusneuvostossa:

  1. Kaikki uskaltavat sanoa ääneen oman mielipiteensä.
  2. Tehdään selkeitä päätöksiä.
  3. Ihmiset ovat innostuneita lehdestä.

Huonossa toimistusneuvostossa:

  1. Näpytellään kommunikaattoreita eikä kuunnella muita.
  2. Puhutaan paljon asian vierestä eikä loppujen lopuksi kukaan tiedä, mitä päätettiin.
  3. Ei uskalleta rikkoa hierarkiaa, vaan ollaan mieluummin hiljaa.

Miten huono toimitusneuvosto käännetään hyväksi:

1. Karsi ja kasvata.
- Heitä toimitusneuvostosta pihalle ne, joita asia ei kiinnosta. Etsi organisaatiostanne mukaan ne, jotka ovat innostuneita. Tee vaikka kysely intrassa. Yritä pitää koostumus monipuolisena. Joukkoon tarvitaan kolmea ominaisuutta: kokemusta, päätösvaltaa ja lukijan ymmärrystä.

2. Terävöitä tavoitteet.
- Käy tavoitteet tarvittaessa läpi jokaisen kokouksen aluksi. Kaikkien on juostava samaan maaliin.

3. Osoita roolit ja rajat.
- Kerro kaikille heidän roolinsa toimitusneuvostossa. Ja kerro myös mikä ei kuulu rooliin.

Ja mikä tärkeintä, luo ilmapiiri, jossa ollaan rakentamassa yhdessä jotain uutta!

Maggien blogissa on nyt vierailtu 50 147 kertaa (tosiaan meidän omia käyntejä ei lasketa). Sen kunniaksi avaamme kuohuviinipullon. Poks ja jippii!

Kun sanan asiakaslehti kanssa leikkii Facebookista tuttua Google-leikkiä, saa selville, mitä tässä oikein ollaan tekemässä.

Asiakaslehti on…

1.ylivoimainen tiedotuskanava.

2. ilmestynyt.

3. strategisten painopistealuiden ja tulostavoitteiden viestintäkanava.

4. tärkeä yhdysside yrityksen ja sen asiakkaiden välillä.

5. maksuton.

6. yritysten käyttämä yritysjournalismin väline, jonka avulla yritys voi kertoa omasta arvomaailmastaan ja toiminnastaan.

7. eräs viestinnän väline, jolla kohderyhmään pyritään tekemään toivottu vaikutus.

8. joidenkin silmissä menettänyt hohtoaan, mutta toisaalta monet uskovat yhä vahvemmin lehteen asiakassuhteiden vahvistajana.

9. yksi askelista asiakkaiden toivomaan suuntaan.

10. markkinoinnin vahva tukitolppa.

 Aikakausmedia kertoi kesällä, että suomalaiset ovat melkoisia hamstereita. Me säilytämme vanhoja lehtiä. Esimerkiksi Demi-lehden lukijoista 42 % säilyttää koko lehden vuosikerran. 

Kesälomalla tuli todistettua tämäkin selvitys todeksi. Parhainta mökkihuvia  on vanhojen lehtien lukeminen rantakalliolla. Tänä kesänä muistelimme sisareni kanssa prinsessa Madelinen ristiäisiä (Anna vuodelta 1982) ja ihmettelimme, miksi 1990-luvun alkupuolen Seuran kannessa oli yhteiskuva Joel Hallikaisesta ja Laura Voutilaisesta. Nauroimme 1970-luvun köyhälle televisio-ohjelmatarjonnalle (iltaohjelmassa vaihtoehtoina harmonikkakilpailu tai dokumentti DDR:n teollisuudesta) ja pyörittelimme silmiämme vuoden 1986 takkimuodille (sähkönsinisiä takkeja, joissa valtavat olkatoppaukset).

Mökin venekuurin eli veneliiterin yläkertaan on vuosien varrella kasvanut valtava aikakauslehtivarasto. Vanhojen lehtien selailu on kuin aikahyppelyä – erilaisia näkökulmia lähihistoriaan.

Ymmärrän hyvin, miksi lehtien vuosikertoja säilytetään. 20–30 vuoden kuluttua on varmasti superhauska selailla vanhoja Demi-lehtiä.

LoytoretkiSuomalaiseen kesään kuuluu mökkikunnan kesälehti. Kesälehti on kuin kesähousut.

Molemmat ovat mukavan rennot ja leppoisat. Kesälehdissä ei huolet paina eivätkä ikävät uutiset vaikkapa mökkikunnan surkeasta taloustilanteesta painosta lomalaisen mieltä.

Kesälehdissä syödään hyvin, innostutaan paikallisista kulttuuririennoista, liikutaan luonnossa, käydään maatiloilla, luetaan (kirjavinkit ovat todella suosittuja) ja polskitaan uimarannalla. Kesälehdissä paistaa aurinko ja ihmiset nauravat. Yrittäjillä menee hyvin ja torilla on väkeä kuin Vilkkilässä kissoja.

Kesälehdillä on myös mukavia nimiä. Jotkut nimeävät lehtensä kesäliitteen ytimekkäästi Kesälehdeksi, mutta löytyy myös esimerkiksi Kägi, Nokkonen ja Löytöretki.

Yksi merkittävä ero kesälehdillä ja niillä kesähousuilla kuitenkin on.

Jos kesähousut ovat talvihousuihin verrattuna hieman löysemmät ja sillä tavalla vilpoisemmat, kesälehdet on tiiviitä kuin mummon hillopurkit. Kesälehtien ilmoitusmyynnissä ei taantuma näy. Kesälehdestä ilmoituksen ostavat ihan kaikki. Hyvä se on minunkin tietää, että Kotkasta saa Stihl moottorisahoja vain 235 eurolla.

Ostaminen on helpompaa ja mukavampaa, kun tietää etukäteen tuotteen hinnan. Ei tarvitse sitten kassalla pohtia riittävätkö rahat vai ei.

TaskulaskinTuottajana joutuu usein ostoksille silmät sidottuina. Tai oikeastaan niin, että luulee tietävänsä hinnan, mutta  lasku onkin jotakin ihan muuta. Kun itse on puhunut kokonaishinnasta,  myyjä onkin puhunut perushinnasta, johon päälle lätkäistään vielä jos jonkinlaisia menoja.

Silloin tympii.

On kiva tehdä töitä valokuvaajan tai toimittajan kanssa, jolla on esittää selkeä hinnasto. Silloin voi heti arvioida, miten keikka kannattaa suunnitella, jotta se saadaan mahdutettua budjettiin.

Sen lisäksi, että se helppottaa elämää, se on selkeä viesti freelancerin kokemuksesta ja ammattitaidosta.

Fennia 1/09 kansiFennian asiakkaat ovat tällä viikolla saaneet uudistuneen lehden. Fennia-lehden uudistusta ja ensimmäistä numeroa on ollut hauska tehdä. Tuottajana oli ilo laittaa lehden juttuja maailmalle  – ja kun ne palasivat takaisin, niitä luki innolla.

Ulkoasua työstimme yhdessä Visual Skillan Tanja Tervosen kanssa. Yhteistyö sujui kuin tanssi. Toivottavasti tekemisen ilo ja into näkyvät ja tuntuvat myös lehteä lukiessa.

Käykää katsomassa lehteä Fennian sivuilla ja kertokaa, miltä vaikuttaa. Kaikki palaute tervetullutta, ja jos sitä ei uskalla laittaa julkisesti blogin sivuille, niin muistakaa sähköpostilla.