You are currently browsing the category archive for the ‘iPad’ category.

Painetun asiakaslehden lähitulevaisuuteen vaikuttaa moni vahva trendi:

  1. Applen iPad myy kuin häkä.
  2. Amazonista ostetaan enemmän sähköisiä kuin painettuja kirjoja.
  3. Yritykset säästävät markkinoinnista.
  4. Ympäristöarvot painavat päätöksenteossa yhä enemmän.
  5. Netin käyttö lisääntyy.
  6. Yritykset siirtävät markkinointia ja viestintää sosiaaliseen mediaan.

Maggien liukkaan näppituntuman mukaan painettujen asiakaslehtien markkina olisi pienenemässä tämän ja ensi vuoden aikana noin 5 %. Tämä jo pelkästään sen takia, että sosiaalisen median hype on niin valtava, että yritysten on pakko siirtää kaventuneita markkinointi- ja viestintäpanoksia somen puolelle.

Mutta tämä on vain meidän aavistuksemme tulevasta. Mitä mieltä muut ovat?

Aikakausmedian teettämän tutkimuksen mukaan tekijöiden usko asiakaslehtiin on kova:

”Yli puolet asiakaslehtikustantajista sekä yksittäisiä asiakaslehtiä julkaisevista yrityksistä uskoo, että asiakaslehtien määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Kolmannes vastaajista on sitä mieltä, että määrä pysyy ennallaan ja 10 prosenttia ennustaa laskua.”

Oletetaan, että tekijöiden optimismi koskee sekä painettuja, että sähköisiä julkaisuja.

Mitäs mieltä painoissa ollaan?

Painotalo Aurasen konkurssin yhdeksi syyksi toimitusjohtaja Pasi Ruohonen ilmoitti ammatti- ja järjestölehtien määrän supistumisen. Muissa painoissa tuntuvat soivan toisenlaiset kellot. Pienen kyselykierroksen perusteella painetuille asiakaslehdille veikataan 0–5 prosentin kasvua tälle ja ensi vuodelle.

Mikä on sinun näkemyksesi?

Mainokset

Esitykseni slaidit Maggieflow-seminaarista:

Helmikuussa Petri Vilén pyysi Bolderiin pohtimaan Applen iPadin vaikutusta aikakauslehtiin.

Ilmassa tuoksui vallankumous.

Vanha media on aina tuntenut olonsa hieman epävarmaksi netissä. Nyt kustantajat pääsevät laitealustalle, joka on niille lehtimäisyydessään luontevampi. Ja ne pääsevät kehittämään tablettilehtikonsepteja netin ansaintalogiikan virheistä viisastuneina.

Myös mainos- ja asiakaslehtiala ottavat varmasti uudet välineet riemulla vastaan.

Lähdimme innoissamme kehittämään tablettilehtien rakentamiseen soveltuvaa julkaisualustaa, -järjestelmää tai ilmaista WordPress-työkalua. Into oli kova! (Bloggasin aiheesta näin.)

Annoimme projektille nimen Maggieflow!

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen on tapahtunut paljon. IPadin vanaveteen on rynnännyt tusinan verran samankaltaisia tabletteja. Erilaisia toimitusjärjestelmiä ja uusia demoja purskahtelee lähes päivittäin. Ensimmäiset merkit valmistajien, teknologiatalojen ja kustantajien reviiritaisteluistakin on jo nähty.

Uutisten ja uutuuksien virrassa Maggieflow-suunnitelmat ovat muuttuneet moneen kertaan.

Omien työkalujen tai alustojen rakentaminen alkoi tuntua ajan haaskaamiselta. Suuret teknologiatalot ovat hoitaneet tonttinsa mallikkaasti. Kaikkien näkemieni demojen perusteella lehden ja tablettimikrojen yhdistämiseen löytyy jo useita yksinkertaisia ja loogisia ratkaisuja.

Kaiken pöhinän keskeltä nousee kuitenkin yksi tärkeä kysymys:

Mitä tämä kaikki merkitsee?

Mikä on tablettien vaikutus kustannustoimintaan, lukijoiden mahdollisuuksiin, lukutottumuksiin, ansaintalogiikkaan, sosiaaliseen mediaan…?

Tässä vaiheessa kaikkien ennustukset tulevasta ovat yhtä päteviä. Jos yhdistämme arvauksemme, saatamme päästä lähelle totuutta. Maggieflow on muuttunut tapahtumaksi, joka on think tank, seminaari ja workshop. Maggieflow’ssa pohditaan yhdessä ja avoimesti lehtibisneksen tulevaisuutta.

Tervetuloa mukaan! 18.6.2010, Aalto Yliopiston Venture Garagessa. Tapahtuma on maksuton. Ilmoittaudu mukaan tästä!

Kiitos jo etukäteen Bolderille koko homman kehittämisestä!

Aste Helsingin Mika Laitinen ja Solu Teamin Tiina Kallionen piipahtivat kylässä. Pikku palaverin agendalla oli Maggien toimitusjärjestelmätarpeet.

Olemme tähän asti käyttäneet Van Gennepin Plansystemiä. Tarpeemme ovat olleet vaatimattomia: yhdet yhteiset taittotiedostot, freelancereiden joustava pääsy järjestelmään, suora yhteys reproon ja kohtuullinen hinnoittelu. Olemme olleet tyytyväisiä, vaikka Van Gennepin lupailtua uutta Polo-versiota ei ole näkynytkään.

Mutta sosiaalisen median ja uusien sähköisten jakelukanavien tarpeisiin nykyinen järjestelmämme on hieman vanhanaikainen. Siispä vaihtoon. Jo kaksi vuotta sitten tutustuimme Woodwingin toimitusjärjestelmään. Silloin kokonaisuus vaikutti liian monimutkaiselta ja raskaalta pikkufirmallemme.

Nyt taidamme kuitenkin hypätä tuohon kelkkaan. Tai ainakin tutustumme toisiimme vakavasti. Pilottiympäristö pitäisi olla pystyssä kesäkuun alkuun mennessä.

Bolderin Petri Vilén kysyi, että kehitetäänkö yhdessä Applen iPadille aikakauslehtialusta? Puoli sekuntia mietittyäni vastasin, että Hell Yeah!

Vastustajiksi kehityskisaan saamme kaikki maailman kustantajat Hesarista Time inc:kiin, ohjelmistokehittäjät Woodwingistä Adobeen. Voimmeko voittaa tässä kisassa?

Minä uskon, että me emme voi hävitä.

Huonoimmillaankin saamme aikaiseksi nipun näkemyksiä ja arvokkaita sormiharjoituksia sähköisten alustojen käytöstä lehtijulkaisemiseen. Parhaimmillaan kehitämme ihan oikean aplikaation, jolla kaikki voivat tehdä maksutta sähköisen lehtensä iPadille. Pelkkää voitettavaa siis.

Kehitystyön blogi löytyy osoitteesta www.maggieflow.com ja Facebook-ryhmä täältä.

Jos sinulla on vahvaa näkemystä lehtien lukijasuhteesta, kokemusta lehtien  verkkopalveluista tai iPhone-kehitystyöstä, toivotamme sinut erittäin tervetulleeksi mukaan projektiin! Liity joukkoon Facebookissa tai heitä meilillä.

Seuraa meitä Twitterissä!

Maggie?

Maggie on uudenraikas sisältömarkkinoinnin byroo ja Zeeland-ryhmän ylpeä jäsen.

Basic Facts

This is a blog of a new custom content agency based in Helsinki Finland.

Maggie Twitterissä

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

RSS Juuso Enalan blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Conexion blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr Photos

Blogiarkisto

syyskuu 2019
ma ti ke to pe la su
« Hel    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  
Mainokset
%d bloggers like this: