You are currently browsing the tag archive for the ‘aikakauslehti’ tag.

Helmikuussa Petri Vilén pyysi Bolderiin pohtimaan Applen iPadin vaikutusta aikakauslehtiin.

Ilmassa tuoksui vallankumous.

Vanha media on aina tuntenut olonsa hieman epävarmaksi netissä. Nyt kustantajat pääsevät laitealustalle, joka on niille lehtimäisyydessään luontevampi. Ja ne pääsevät kehittämään tablettilehtikonsepteja netin ansaintalogiikan virheistä viisastuneina.

Myös mainos- ja asiakaslehtiala ottavat varmasti uudet välineet riemulla vastaan.

Lähdimme innoissamme kehittämään tablettilehtien rakentamiseen soveltuvaa julkaisualustaa, -järjestelmää tai ilmaista WordPress-työkalua. Into oli kova! (Bloggasin aiheesta näin.)

Annoimme projektille nimen Maggieflow!

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen on tapahtunut paljon. IPadin vanaveteen on rynnännyt tusinan verran samankaltaisia tabletteja. Erilaisia toimitusjärjestelmiä ja uusia demoja purskahtelee lähes päivittäin. Ensimmäiset merkit valmistajien, teknologiatalojen ja kustantajien reviiritaisteluistakin on jo nähty.

Uutisten ja uutuuksien virrassa Maggieflow-suunnitelmat ovat muuttuneet moneen kertaan.

Omien työkalujen tai alustojen rakentaminen alkoi tuntua ajan haaskaamiselta. Suuret teknologiatalot ovat hoitaneet tonttinsa mallikkaasti. Kaikkien näkemieni demojen perusteella lehden ja tablettimikrojen yhdistämiseen löytyy jo useita yksinkertaisia ja loogisia ratkaisuja.

Kaiken pöhinän keskeltä nousee kuitenkin yksi tärkeä kysymys:

Mitä tämä kaikki merkitsee?

Mikä on tablettien vaikutus kustannustoimintaan, lukijoiden mahdollisuuksiin, lukutottumuksiin, ansaintalogiikkaan, sosiaaliseen mediaan…?

Tässä vaiheessa kaikkien ennustukset tulevasta ovat yhtä päteviä. Jos yhdistämme arvauksemme, saatamme päästä lähelle totuutta. Maggieflow on muuttunut tapahtumaksi, joka on think tank, seminaari ja workshop. Maggieflow’ssa pohditaan yhdessä ja avoimesti lehtibisneksen tulevaisuutta.

Tervetuloa mukaan! 18.6.2010, Aalto Yliopiston Venture Garagessa. Tapahtuma on maksuton. Ilmoittaudu mukaan tästä!

Kiitos jo etukäteen Bolderille koko homman kehittämisestä!

Mainokset

Käy äänestämässä suosikkisi Britannian parhaista aiakakauslehtikansista osoitteessa www.themaggies.co.uk.

(Tämä on hieno kampanja iSUBSCRiBElta)

Kävin viime viikolla hauskan keskustelun Saara Itävuon ja Maija Töyryn kanssa aikakauslehden ja asiakaslehden eroista ja yhtäläisyyksistä.

Väitin provosoivasti, että koska asiakaslehti pyrkii tuottamaan lähettäjälleen voittoa, se ei ole Aikakausmedian (ent. aikakauslehtien liitto) oman määritelmän mukainen aikakauslehti. Ote aikakausmedian määritelmästä:

”Aikakauslehti on julkaisu, joka ei pääasiallisesti sisällä liikealan tiedonantoja, hinnastoja, ilmoituksia eikä mainontaa”.

Päätin suorittaa kenttätestin. Otin kouraani viimeisimmän Pirkka-lehden ja laskin sivuja. Jätettyäni laskuista pois plussa-pisteitä sisältävät lisäkannet, sivumääräksi tuli 108.

Lehdessä oli 44 sivunilmoitusta, eli 40,74 % kokonaissivumäärästä. Lisäksi advertoriaaliin verrattavia sivuja, joissa Keskon myymiä tuotteita hintoineen, oli 22 kappaletta.

Sivuja, joilla ei mainittu Keskon, sen alabrändien tai myymien tuotteiden nimiä, oli 15.

Lehden sisällöstä siis 61,11 % oli suoraa mainontaa tai advertoriaalien kaltaista markkinointia. Ja vain 13,88 % oli vailla selkeää yhteyttä Keskoon tai sen tuotteisiin.

Koska Pirkka ei täytä aikakauslehden määritelmää, esitän Aikakausmedialle seuraavia vaihtoehtoja:

  1. Aikakauslehden määritelmää muutetaan.
  2. Pirkka-lehteä kehotetaan vähentämään Kesko-materiaalin määrää selvästi.
  3. Myönnetään, että Pirkka ei ole aikakauslehti, ja se poistetaan kaikista aikakaslehtien listauksista ja tutkimuksista.
  4. Asia vaietaan kuoliaaksi.

Ovatko sähköisten lehtien ja lukulaitteiden kehittäjät liian kiinni vanhoissa ajatusmalleissa?
Ihmisten uskotaan tulevaisuudessakin istuvan nojatuolissa, pidellen kourassaan nykyisen aikakauslehden kokoista levyä, jossa sivut kääntyilevät kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Ehkä tällainen ajattelu on liian kapeaa. Ehkä tulevaisuuden lehti onkin jotain ihan muuta kuin hypisteltävä esine.

Mitä jos kaikki seinät olisivat lehtiä, televisioita ja tietokoneita? Tässä pienenpieni makupala tuosta maailmasta. Okei, teknologia on vanhaa ja sisältö huttua, mutta ehkä ajatuksesta saa kiinni.

worthTiesitkö, että todella varakkaat lukevat ilmaisjakelulehtiä?

AdAge kertoo Worth-lehden uudesta tulemisesta. Worth läheteään ilmaiseksi kaikille Ameriikan rikkaille, jotka asuvat oikeanlaisissa osoitteissa. Lehti rahoitetaan tyyliin sopivilla ilmoituksilla.

”To qualify for the free magazine, a household has to have a minimum net worth of $2 million, have at least $1 million of equity in their main residence.”

Kriteerit täyttäviä lukijoita lehti löysi yhteensä 550 000. Pienen karsinnan jälkeen päästiin 110 000 levikkiin.

Kuinkakohan monta Worthin kriteerit täyttävää lukijaa Suomesta löytyisi?

Markus Varha kirjoittaa blogissaan viiden jutun sarjaa lehden tulevaisuudesta.

Tähän mennessä ilmestyneet:

#1: Time is of the essence

#2: Advertising dollars are being spent elsewhere

Kannattaa lukaista.

Seuraa meitä Twitterissä!

Maggie?

Maggie on uudenraikas sisältömarkkinoinnin byroo ja Zeeland-ryhmän ylpeä jäsen.

Basic Facts

This is a blog of a new custom content agency based in Helsinki Finland.

Maggie Twitterissä

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

RSS Juuso Enalan blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Conexion blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr Photos

Blogiarkisto

syyskuu 2019
ma ti ke to pe la su
« Hel    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  
Mainokset
%d bloggers like this: