You are currently browsing the tag archive for the ‘Henkilökohtaista’ tag.

Olen töpännut työelämässä tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Mutta yksi epäonnistuminen on yli muiden.

Nyt vettä on virrannut riittävästi Gangesissa, jotta uskallan kertoa tarinani.

Työskentelin nuorena miehenä Helsingin Sanomissa infograafikkona. Eräänä kauniina päivänä sunnuntaitoimituksesta pyydettiin käymään…

Minulta kysyttiin: ”Osaatko tehdä kuvituksia?”

Minun olisi pitänyt vastata: ”En tiedä, en ole koskaan kokeillut.”
Ajan säästämiseksi lyhensin vastaukseni muotoon: ”Kyllä”.

Usko rajattomiin kykyihini oli perusteltua. En osannut tehdä infografiikkaakaan, mutta silti jokainen työni julkaistiin. Sain tehdä jopa koko sivun infopläjäyksiä kansan kahvipöytiin. Pyörin aikuisten sarjassa, vaikka olin ymmärrykseltäni E-juniori. Luulin löytäneeni aikuisten systeemistä kokoiseni porsaanreiän.

Tehtäväni oli kuvittaa työnkiertoa. Jutusta tulisi sunnuntaisivun avaus. Sain aikaa yhden vuorokauden. No problem.

Kävin ostamassa piirrustusvälineitä ja suunnistin kotiin teroittamaan ajatusta. Myöhään illalla tyttöystäväni saapui käymään. Hän kertoi totuuden. Olin lahjaton. Onnekseni hänellä oli enemmän lahjoja. Hän luonnosteli oman näkemyksensä hetkessä paperinnurkkaan. Jatkoin itkunsekaista piirtämistä läpi yön. Aamun sarastaessa minulla ei ollut mitään. Lopulta tuhersin tyttöystäväni ajatuksen omakseni ja marssin toimitukseen.

Ad ja toimussihteeri tuijottivat tekelettäni syvässä hiljaisuudessa. Kiittivät. Poistuin paikalta.

Pääsin ratikkapysäkille asti, kun Mobirani soi. ”Jutun näkökulma hieman muuttui. Käytämmekin valokuvaa avauksessa.”

Seisoin hiljaa ihmisvilinässä.

Seuraa meitä Twitterissä!

Maggie?

Maggie on uudenraikas sisältömarkkinoinnin byroo ja Zeeland-ryhmän ylpeä jäsen.

Basic Facts

This is a blog of a new custom content agency based in Helsinki Finland.

Maggie Twitterissä

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

RSS Juuso Enalan blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Conexion blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr Photos

Blogiarkisto

elokuu 2020
ma ti ke to pe la su
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  
%d bloggaajaa tykkää tästä: