You are currently browsing the tag archive for the ‘Magazine’ tag.

ABB:n asiakaslehti on uudistunut. Globaali yhtiö halusi yhtenäistää eri maissa ilmestyvien asiakaslehtiensä ulkoasun.
Yhtymän pääkonttorista Sveitsistä saatiin ykstyiskohtaiset ohjeet, miltä uuden lehden tulee näyttää. Vahvan graafisen ohjeistuksen takia lehdestä tuli visuaalisesti hyvin, hyvin, hyvin asiallinen. Joku voisi sanoa jopa ”insinöörimäinen”.

Niukkuus voisi olla meille tekijöille ongelmallista, ellemme tietäisi lehden lukijatutkimuksesta, että lukijat ovat insinöörihenkisiä ja arvostavat lehdessä nimenomaan konstailemattomuutta ja asiakeskeisyyttä.

ABB:n graafinen ohjeisto on niukkudessaan rohkea. Siksi lehden uudistaminen oli mielenkiintoista. Jouduimme opettelemaan uudenlaisen, niukkuden kielen, ohjeiston leikatessa lehdenteon välinekirjosta persoonallisimmat kerrontatavat pois. Uskomme, että juuri tällaisena lehti kuitenkin palvelee lukijoitaan vielä paremmin. Hieno projekti. Käy tutustumassa lehteen Issuussa.

Bara 29 dagar till Vickans och Dannes stora dag!

Medan man väntar, kan man läsa om t.ex. hur deras släkter möttes vid Göta kanal 1819 och hur man ska fira brudparet med egen ”bröllopsfest” med tiaror på gäster och allt.

Vad skulle kunna vara mera intressant?

Huhtikuun alussa HSE Executive Education ja TKK Executive School of Business yhdistyivät Aalto University Executive Educationiksi. Samalla jo kymmenen vuoden ikään kasvanut Profile-lehti kuori nahkansa.

Uusi Profile on entistä räväkämpi ja kokeilevampi.
Profile on myös aiempaa sosiaalisempi. Sen synnyttämisessä lukijoita on kuultu Facebookissa ja Ningissä.

Valmis lehti myös jakautuu moneksi. Sen voi löytää esimerkiksi Slidesharesta, Issuusta tai Scribd’sta. Näiden sosiaalisen median palveluiden avulla Aalto EE:n ajatukset leviävät paljon laajemmalle ja elävät pidempään kuin painettu lehti.

Moni asia on muuttunut vuoden aikana. Muun muassa Aalto-yliopisto syntyi. Ja koko bisnesmaailma sen ympärillä kävi läpi suurta mullistusta. Siksi lehden kattoteemaksi valittiin uudelleensyntyminen – Rebirth!

Uuden lehden myötä

  1. ei saa jäädä epäselväksi, että Aalto EE on osa Aalto-yliopistoa,
  2. on ilmeistä, että Aalto EE on kansainvälinen edelläkävijä johtamiskoulutuksessa,
  3. lukija saa ideoita ja ajatuksia omaan ammatilliseen kehittymiseensä,
  4. lukijan ahdistus nopeasti muuttuvasta maailmasta ei lisäänny.

Uusi Profile on ollut Aalto EE:n ihmisille ja Maggien väelle hyvä sosiaalisen median harjoitus. Monessa asiassa olemme luulleet, epäonnistuneet ja oppineet. Ja nyt on vasta päästy alkuun!

(Prosessissa oli mukana paljon uusia elementtejä. Niiden sujuvassa toteutuksessa meillä oli korvaamattomat apujoukot: AD:na Sissu Muhujärvi ja englannin natiivioikolukijana Satu Jussila. Kiitos molemmille!)

Bolderin Petri Vilén kysyi, että kehitetäänkö yhdessä Applen iPadille aikakauslehtialusta? Puoli sekuntia mietittyäni vastasin, että Hell Yeah!

Vastustajiksi kehityskisaan saamme kaikki maailman kustantajat Hesarista Time inc:kiin, ohjelmistokehittäjät Woodwingistä Adobeen. Voimmeko voittaa tässä kisassa?

Minä uskon, että me emme voi hävitä.

Huonoimmillaankin saamme aikaiseksi nipun näkemyksiä ja arvokkaita sormiharjoituksia sähköisten alustojen käytöstä lehtijulkaisemiseen. Parhaimmillaan kehitämme ihan oikean aplikaation, jolla kaikki voivat tehdä maksutta sähköisen lehtensä iPadille. Pelkkää voitettavaa siis.

Kehitystyön blogi löytyy osoitteesta www.maggieflow.com ja Facebook-ryhmä täältä.

Jos sinulla on vahvaa näkemystä lehtien lukijasuhteesta, kokemusta lehtien  verkkopalveluista tai iPhone-kehitystyöstä, toivotamme sinut erittäin tervetulleeksi mukaan projektiin! Liity joukkoon Facebookissa tai heitä meilillä.

Seuraa meitä Twitterissä!

Maggie?

Maggie on uudenraikas sisältömarkkinoinnin byroo ja Zeeland-ryhmän ylpeä jäsen.

Basic Facts

This is a blog of a new custom content agency based in Helsinki Finland.

Maggie Twitterissä

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

RSS Conexion blogi

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr Photos

Blogiarkisto

elokuu 2017
ma ti ke to pe la su
« Hel    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  
%d bloggers like this: