Me Maggiessä haluamme käyttää hyviä valokuvia. Me Maggiessä haluamme työskennellä hyvien valokuvaajien kanssa.
Mutta millainen on tänä päivänä hyvä valokuva?
Itsestään selvää, että kuvan pitää olla teknisesti laadukas ja briiffin mukainen. Asiakaslehdessä kuvan pitää tietenkin välittää asiakkaan määrittämää mielikuvaa ja arvomaailmaa.
Mutta tämä ei riitä. Kuvan pitää olla tehokas.
Yritysten sukeltaessa yhä syvemmälle sosiaaliseen mediaan ne tarvitsevat kaiken mahdollisen aineiston erilaisissa muodoissa kommunikoidakseen monipuolisesti useissa verkostoissa. Yritys tarvitsee materiaalia omaan käyttöönsä, mutta toivoo myös, että materiaali leviää edelleen asiakkaiden, kumppaneiden ja ventovieraiden jakamana ja muokkaamana.
Tällaisessa maailmassa ainoa tehokas valokuva sellainen, jonka jakamisen esteinä ei ole epäselvyys julkaisuoikeuksista tai kustannuksista.
Hyvä valokuva on tehokas valokuva. Ja hyvä valokuvaaja on sellainen, joka ymmärtää sosiaalisen median tarpeet ja tietää, että laajalle leviävä kuva toimii myös hänen mainoksenaan. Me Maggiessä haluamme käyttää tällaisia valokuvaajia.
maggiejame.wordpress.com 
57 kommenttia
06.05.2010 klo 5:21 am
Okko
Jos näin toimittaan, kenenkään ei kannattaisi tuottaa enää valokuvia.
Alan vallitseva kauppatapa on kuitenkin.
http://www.finnfoto.fi/ajankohtaista/teoksen-digitaalinen-kaytto-ja-tekijanoikeus/
06.05.2010 klo 8:02 am
Miikka Leinonen
Ymmärrän, että moni kuvaaja joutuu pohtimaan ansaintalogiikkansa ja hinnoittelumalliaan. Se ei ole kivutonta.
Samoin olemme me joutuneet pohtimaan omia mallejamme.
Maailma muuttuu. Me emme voi enää esittää asiakkaille monimutkaisia julkaisuoikeuslistoja. Asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta kontrolloida ja valvoa oman materiaalinsa leviämistä. Sellainen tämä maailma vain on.
06.05.2010 klo 11:52 am
SFJ ry
Hyvät valokuvaajat arvostavat osaamistaan ja haluavat sen vuoksi tehdä
yhteistyötä hyvien toimeksiantajien kanssa.
Mutta millainen on hyvä toimeksiantaja?
Hyvä toimeksiantaja ymmärtää, että valokuvaajan toimeentulo koostuu
kuviin kohdistuvan tekijänoikeuden myymisestä. Siksi valokuvaajan on
työnsä hinnoittelussa otettava huomioon tekijänoikeuden luovutuksen
laajuus. Hyvä toimeksiantaja arvostaa hyvää valokuvaajaa ja haluaa
pitää yhteistyösuhteen kestävänä, reiluna ja kummankin osapuolen
tarpeita kunnioittavana.
Hyvä toimeksiantaja saa kyllä halutessaan kaikki tarvitsemansa
käyttöoikeudet valokuvaan. Hyvä toimeksiantaja on kuitenkin myös
valmis maksamaan niistä asianmukaisesti. Reilun kaupankäynnin
pelisäännöt menevät niin, että kun saadaan enemmän, niin maksetaan
enemmän.
Sellainen joka haluaa tavallista laajemmat käyttöoikeudet mutta ei ole
valmis niistä maksamaan, ei ole hyvä toimeksiantaja. Sellainen
toimeksiantaja, joka sanelee ehdot yksipuolisesti, neuvottelematta
niistä kuvaajan kanssa, ei ole hyvä toimeksiantaja. Sellaiselle
toimeksiantajalle eivät hyvät valokuvaajat tee töitä, koska heillä on
valinnanvaraa. Tällöin puheet siitä, että haluttaisiin hyviä valokuvia
ja valokuvaajia ovat pelkkää sanahelinää.
Yhteistyöterveisin
Suomen Journalistiliitto ry
Suomen freelance-journalitit ry
Suomen Lehtikuvaajat ry
Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry
06.05.2010 klo 12:06 pm
Sirpa Alhava
Olemme täsmälleen samaa mieltä.
Kyse onkin usein siitä, mikä se hinta on. Ja siitähän voi aina neuvotella. Jos yhteisymmärrystä ei synny, ei synny toimeksiantoakaan.
06.05.2010 klo 1:48 pm
Hannu Vallas
Moro!
Miikka Leinosen toteamus antoi mielikuvan, etteivät teidän asiakkaanne ole skarppeja ja välitä hoitaa kuva-asioitaan skarpisti – ettei ole mahdollisuutta? Väite jäi vähän ilmaan.
Kun katsoo asiakaslistaanne – ensi linjan firmoja – ei voi välttyä ajatukselta, etteivätkö kyseiset firmat itse vaali kaikkia toimintaansa liittyviä oikeuksiaan ja copyrightejään mitä suurimmalla pieteetillä. Arvattavasti ne myös arvostavat hallussaan olevia hyviä kuvia, joilla luovat brändejään. Samalla ne arvostavat (haluaisin uskoa) kuvaajia, jotka ovat kyseiset kuvat tuottaneet.
Kun Maggie käyttää heidän (firmojen) kuviaan, tai hankkii muualta kuvia asiakasjulkaisuihin, ovat nämä kaikki varmaakin arvotavaraa, jota vastaavalla pieteetillä Maggiessa käsitellään.
Jos meitä ihmisiä seuraa sotu, niin ei kai ole kovin suuri ongelma, jos hyvissä kuvissa on ”sotu” – kuvaajan nimi ja kuvan rekisterinumero sekä kuvan haltija, copya ostanyt/vuokrannut taho.
Mielestäni Maggie on se joka osaltaan kantaa vastuuta kuhunkin mediaan tulevista kuvista ja niiden palautuksista lähteilleen. Teillähän se kontrollivastuu on kunkin asiakaslehden tekemiseen liittyen, vai kuinka?
”Sellainen tämä maailma vain on”, sanoo Miikka. Siis millainen? Onko tämä maailma menossa kohti kaikkinaista vastuun pakoilua ja välinpitämättömyyttä – toisten työn ja omistusoikeuden väheksymistä..?
Puhutaan yritysten arvoista ja etiikasta – siis mistä?
Ilmasta Suomea kuvaava Hannu Vallas
Herätti kummastusta
06.05.2010 klo 2:45 pm
Miikka Leinonen
Asiakkaamme arvostavat hyvää kuvaa ja haluavat, että kuvaaja saa kaiken mahdollisen kunnian kuvan ottamisesta.
Asiakkaamme eivät julkaise valokuvia vain omissa lehdissään ja omilla saiteillaan. Kuvaa, kuten muutakin materiaalia, käytetään yhä enemmän sosiaalisessa mediassa.
Yrityksen elo sosiaalisessa mediassa ei onnistu, jos se ei kykene jakamaan materiaalia asiakkaiden, kumppaneiden, kilpailijoiden ja täysin tuntemattomien ihmisten edelleenkäytettäväksi.
Yrityksessä ei voida olla varmoja, mihin materiaali lopulta päätyy, kuinka sitä käytetään tai kulkevatko kuvaajan tiedot yhä kuvan mukana. Sosiaalisessa mediassa kuvan elämä ei vain yksinkertaisesti ole yrityksen kontrollin piirissä.
Yrityksen on mahdotonta valvoa jakamansa aineiston käyttöä. Siksi yritys ei voi sitoutua siitä kenellekään raportoimaankaan.
06.05.2010 klo 2:52 pm
Daniel Schildt
Ymmärrän kyllä asiasta hieman kummaltakin puolelta; toisaalta kuvaajan tehtävä on tuoda asiakkaan viestintää esiin parhaimmalla tavalla mutta samalla pitäisi saada riittävästi rahaa elämiseen, laskujen maksamiseen ja parempien laitteiden hankkimiseen sekä aika ajoin myös niiden korjaamiseen. Hankalaksi tilanteen tekee se että vaikka samalla summalla saakin nyt jo enemmän ominaisuuksia kuin pari vuotta sitten, kasvavat myös kuvausprojektien laatuvaatimukset.
Oikeastaan kysymys ei ole tekniikasta tai kuvasta itsestään vaan siitä miten tekniikkaa ja kuvia käytetään. Valokuvaa käytetään nykyään entistä useammissa asioissa ja käyttötarkoitukset muuntautuvat muutamien pikselien kokoisista thumbnail-kuvista koko ruudun kokoisiin taustakuviin osana eri verkkopalveluiden visuaalista brandausta. Tekniikan mahdollisuudet kehittyvät sellaista vauhtia ettei monikaan pysty hahmottamaan kokonaisuutta tarkkaan. Aina on olemassa poikkeustapauksia eikä kaikkeen voida soveltaa aivan samanlaista sopimuskokoelmaa.
Valokuvan tekijänä ja käyttäjänä arvostan hyviä kuvia ja niiden tekemiseen kuluvaa aikaa ja vaivannäköä. Edellä mainittiin jo että asiat ovat sovittavissa kuvaajan ja tilaajan välillä. Viestinnän tahdin nopeutuessa käyttöoikeuksien seuraaminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi vaikka erilaisia systeemejä niiden seuraamiseen onkin olemassa.
Muutos aikaisempaan on myös siinä että entistä useammassa kampanjassa on otettu käyttöön hyviä puolia remix-kulttuurista: kuvia, ääntä, videota ja tekstiä muunnetaan moniin eri käyttötarkoituksiin. Myös muilla kuin ennaltamääritellyillä ihmisillä on mahdollisuus kopioida kuvia ja muokata niitä eteenpäin.
Kuvat liikkuvat netissä eikä niiden käytön rajoittaminen ole aina edes järkevää. Tekijänoikeukset ovat tärkeitä mutta vaikka viestintätoimisto/asiakasyritys niitä kunnioittaakin, kuvien leviämistä ei voi enää kontrolloida netin aikakautena. Sisällön ollessa pelkkiä bittejä sisältö leviää jos se on mielenkiintoista. Mainoskuvan tehtävä onkin näkyä ja erottua.
Ehkä tässä onkin se että kulttuuriero perinteisten käyttötarkoitusten ja nopeasti muuttuvan digimedian välillä on suuri. Ei ole enää olemassa samanlaisia keskitettyjä auktoriteetteja ja julkaisijan kontrolli sisällön levitykseen katoaa. Kuvamassan määrä kasvaa jatkuvasti ja onkin tärkeä löytää sopivat tavat mahdollistaa hyvien kuvien näkyvyys.
Asiat voivat kummastuttaa jos ei riitä ymmärrystä viestinnän muuttumiselle ja hajaantumiselle. Hajautetulla käytöllä pyritään luomaan tunnettavuutta yritykselle riippumatta minkä laitteen kautta sisältö milloinkin näkyy.
Olisiko aika kehittää vaihtoehtoisia sopimusmalleja digimedian aikakaudelle? Laatukuva maksaa ja siitä pitää maksaa, mutta asiat voidaan tehdä monella tavalla. Käyttötapoja on monia ja niin on myös sopimuksia.
06.05.2010 klo 5:23 pm
Peter Forsgård
Taloudelliset asiat ovat yksi kysymys tässä. Ei kait hinta lehdenteossa ole sama, jos lehti julkaistaan painetun lisäksi myös verkkojulkaisuna? Valitettavan usein halutaan kuvien käyttöoikeuksia lisää, mutta niistä ei olla valmiita maksamaan.
Toinen iso kysymys on vastuu. Jos kuvalle myy kaikki oikeudet, pitää myös kuvassa olevien tietää että kuvia voidaan käyttää missä vaan. Jos kuva päätyy promoamaan asiaa, jota malli ei hyväksy, on nykykäytännön mukaan vastuu kuvaajalla. Viime kädessä siis kuvan ottanut vastaa mahdollista seurauksista.
Minusta oikeuksien mukana tulisi myös mennä vastuu. Liian usein vaadimme oikeuksia, mutta emme muista vastuuta.
06.05.2010 klo 6:53 pm
Eva Persson
Jag jobbar både med fotojournalistik, B2B-tidningar och årsrapporter. Här kommer några citat ur en text skriven av fotojournalisten Stuart Freedman som behandlar fotojournalister och relationen till deras uppdragsgivare. Lite av de problemen han tar upp i artikeln berör den här diskussionen:
http://www.epuk.org/The-Curve/952/ethics-and-photojournalism
”The industry relies increasingly on (young) freelancers brought up in a PR-soaked, compromised environment armed with digital cameras to cover the world. Cheaply.
Few will have had the time or the financial support to acquire the professional standards and training that were the norm a generation earlier.”
”re-engage with why we became photographers in the first place, as opposed to ‘image monkeys’ for an industry that treats us as disposable and sets us against each other in a financial race to the bottom.”
Det känns som att Miikka vill att fotografer, som ofta har en magister examen i bagaget och många års erfarenhet av egen företagsamhet, plötsligt skall bli lite korkade och oansvariga med sina produkter.
Med några kunder har jag skrivit kontrakt att om de ger mig så och så mycket jobb i månaden så bjuder jag på saker. Oftast i kontraktssituationer så handlar det om vad fotografen skall ge, inte vad kunden skall ge.
06.05.2010 klo 7:54 pm
Rami Lappalainen
Valokuvaajan ja yksityisyrittäjän näkökulmasta tuosta tekstistä on luettavissa rivien välistä, että Maggie käyttää hyväkseen valokuvaajien kanssa solmimiaan ”rights free” sopimuksia, edistääkseen omaa asiakaslehtikustannustoimintaansa, tuotteidensa ja palveluiden myyntiä eri yrityksille. Korjatkaa toki jos olen ymmärtänyt täysin väärin?
Se on totta että kuvia tarvitaan moneen paikkaan ja eri medioihin. Tulevaisuudessa sellaisiin paikkoihin mistä meillä kenelläkään ei ole mitään aavistusta. En yhtään ihmettelisi että lähitulevaisuudessa päätarkoitus kuvan julkaisemiseen on digitaaliset lehdet ja printti on vain sivutuotteena. Silti näistä kaikista medioista ja julkaisukerroista tulee suorittaa erilliskorvaus tai sopia laajoista käyttöoikeuksista heti alkuunsa, maksamalla suurempi kertakorvaus.
Hyvä yritystoiminta on mielestäni yhteiskuntavastuullista, ja tämä tarkoittaa myös että alihankkijaverkostot pysyvät tyytyväisinä nyt ja jatkossa.
07.05.2010 klo 5:36 am
Jorepuusa
Kuvajournalismin opettajana kutsun Maggien toimintaa moraalittomaksi.
Kuvaaja on enää teknisen suoritteen tuottaja heille.
Maggie määrittää ”hyvän” kuvan sen perusteella miten he voivat sitä myydä, ajallemme tyypillistä on, ettei kuvan visuaalisesta arvosta puhuta mitään.
Mitä syvemmälle kuvaa dumpataan erillaisten asiakkiden verkkoihin sitä todennäköisempää on että kuva nousee esiin tilanteissa joihin kuvattava henkilö eii sitä missään nimessä haluaisi.
Kuka silloin on vastuussa, kuvaaja tottakai vaikka hyödyn korjaa toimisto.
Toimintamalli on kuvottava.
Jatkan Maggiesta mediakritiikiblogissanii.
Tulen kuitenkin varoittamaan koko kenttää ja opiskelijoitani olemasta missään tekemisssä tämän ”maggien ” kanssa.
Kirjoituksenne hyvästä valokuvasta siirsi teidät samantien parialuokkaan hyvien valokuvaajien suhteen.
Sopii hävetä.
Jore Puusa
Lehtikuvaaja
Kuvajournalismilinjan johtaja
Graafinen suunnittelija / AD
07.05.2010 klo 7:27 am
Jorepuusa
lisäys…ja kun olen mitä olen, en voi vastustaa kiusausta kertoa asiakkaillenne millaisia arvoja edustatte valokuvan suhteen.
Valokuvaus nimittäin kouristelee Suomessa kuolinspasmeissa.
Sen tilaa ei auta se, että valokuvaukseen suhtaudutaan hyödykkeenä, jolle voi tehdä mitä tahansa, jota voi tehdä kuka tahansa diletantti halvalla tai ilmaiseksi ja ennenkaikea siten, että halpakuvaajan oma kykenemättömyys visuaalisen oivalluksen suhteen tuottaa tahatonta indoktrinaatiota, joka vie lonpunkin uskottavuuden ammattilaisten työltä.
Jore Puusa
07.05.2010 klo 7:44 am
Jorepuusa
..ja vielä yksi huomio.
Ylhäällä jutussaan Maggia sanoo, että laajalle leviävä valokuva toimii yös kuvaajan mainoksena.
Jutun kuvituksenä käytetystä kamerasta ja se exifistä ei löydy mitään dataa, ei copyrightosiosta, ei tekijäosiosta. Copyrightosio ei ilmoita edes, että kuva olisi Public Domain.
Että sellaista mainosta Maggie takaa kuvaajille.
Kannattiko todella ampua itseään jalkaan?
Jore Puusa
07.05.2010 klo 8:20 am
Teemu
”..laajalle leviävä kuva toimii myös hänen mainoksenaan.”
Mutta ei maksa sähkölaskua tai tuo ruokaa jääkaappiin. Haluaisiko Maggie ilmaiseksi järjestää mainoskampanjan kuvaajille, samalla kun tekevät muita hommiaan. Hehän saisivat mainosta siinä hyvästä toiminnastaan?
07.05.2010 klo 8:31 am
Miikka Leinonen
@Teemu: Vaikka kettuilua, silti hyvä idea. Olemme suunnitelleet esittelevämme kerran kuussa jonkun meille hommia tekevän kuvaajan portfolion. Se toimii molempien eduksi.
07.05.2010 klo 8:35 am
Miikka Leinonen
Wau! Maggien blogissa ei ole koskaan aikaisemmin käyty näin vuolasta ja kuumaa keskustelua.
Olen oppinut kommenteista paljon. Esimerkiksi, että valokuvausta voi hinnoitella ainakin kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta:
1) Kuvaaja myy julkaisuoikeuksia.
Kuvaaja suhteuttaa kuvan hinnan asiakkaan kuvasta oletettavasti saamaan hyötyyn.
2) Kuvaaja myy kuvia.
Kuvaaja laskee kuvaukseen ja oheistoimintaan käytettävän työajan ja kulut. Näiden päälle hän laskee itselleen sopivaksi katsomansa katteen ja lopulta myy työnsä kokonaisuudessaan asiakkaalle.
Uskon, että molemmille lähestymistavoille löytyy omat markkinansa.
07.05.2010 klo 9:47 am
helveticas
Ollaanko Maggiessa valmiita ottamaan myös vastuu oikeuksien mukana?
Siitä puhutaan paljon, miten pullollaan maailma on hengettömiä kuvia. Tulevaisuudessa tilanne vain pahenee, kun oikeat ihmiset, aidot tarinat ja kuvaajan tulkinta häviävät kuvista. Miksikö häviävät?
Kun minulta vaaditaan kaikki oikeudet, mutta vastuu jätetään, minulla on tasan yksi mahdollisuus: voin tehdä ja myydä kuvia, joissa on vain ehdottoman anonyymejä ihmisiä, maisemia tai tavaroita kuvattuna niin neutraalisti kuin mahdollista. Se siitä persoonallisesta, tehokkaasta ja etenkin laadukkaasta visuaalisesta viestinnästä.
07.05.2010 klo 9:58 am
Jorepuusa
Hyvä Maggie.
Ajattelin perustaa tiedotustoimiston.
Voisitko lähettää minulle muutaman jutun kokeeksi.
En maksa niistä mitään, enkä julkaise nimeäsi juttusi yhteydessä.
Myyn jutut voitolla eteenpäin ja jos hyvin käy saat jutustasi kehut ja saatan ehkä joskus tehdä portfolion sivulleni, jossa saatan mahdollisesti kertoa sinusta muille korvaukseksi .
Jos juttusi loukkaa jotain henkilöä, saat tosin itse vastata siitä oikeudessa, jos satun myymään juttusi ihan muuhun mediaan, johon sinulle kerroin sen olevan menossa.
Koetapa ymmärtää, että tämä kaikki on sinun parhaaksesi.
Koeta myös ymmärtää, että on uusi aika ja juttusi on vain osa liberaalia lehdistökäsitystä, jossa sinun tekemäsi aineisto kuuluu kaikille ja ilmaiseksi.
Tule jo nykyaikaan Maggie ja ymmärrä, ettei aineiston omistajan pidä olla niin tarkka osaamisensa myynnistä. Ajattelinkin mennä asiakkaittesi sivuille ja copypeistata sieltä juttusi ja kuvasi ja myydä ne muualle, se ei varmaan haittaa sinua ollenkaan. Eihän.
PS
Kirjoitat ettei blogissanne ole koskaan käyty näin vuolasta keskustelua, eikä sitä käydä nytkään kun kukaan teistä ei sitä käy, vaan kiertelee asian ympärillä.
Koettakaapa uskalletteko sanoa ihan oikeasti jotain niille, jotka Teille kirjoittavat.
07.05.2010 klo 10:01 am
Daniel Schildt
Hyvä pointti tuo vastuukysymys, sillä se on oikeasti ongelmallinen puoli nykyisessä lainsäädännössä.
@Miikka, noiden kahden hinnoittelumallin yhdistelmistäkin kuulee silloin tällöin.
07.05.2010 klo 10:11 am
Jorepuusa
Ryhdyinkin heti tuumaan ja kävin ABB firman sivuilla. Siellä on ”Sininenkuva” firman ottama vaakakuva ja ajattelin ottaa sen liberaalin lehdistökäsityksen perusteella omaan käyttööni, ei kai haittaa Teitä ollenkaan.
Tässä mailini ao. firmaan.
—–
Olen seurannut ja osallistunut Maggie tiedotustoimiston blogissa käytävään keskusteluun kuvaajien oikeuksista.
Heidän mukaansa kuvaajien oikeudet ovat turhia ja kuvaajien pitäisi ymmärtää laajentaa tapaa, jolla luovuttavat kuviaan.
Niinpä ABB firman jutussa ” Tehokkaammalla energiankäytöllä vähemmän päästöjä” oleva kuvasi on varmaan jaossa.
Ottaisin sen mielelläni ilmaiseksi opetuskäyttöön, opetanhan kuvajournalismia HEO:ssa.
Kiitos etukäteen.
Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja / HEO
Lehtikuvaaja
Graafinen suunnittelija / AD.
07.05.2010 klo 10:56 am
Miikka Leinonen
Pingstatessä hyvä kommentti aiheesta:
http://pingstate.nu/linkit/254840
07.05.2010 klo 11:32 am
jukka vatanen
Hyvä maggie:
tehdään hyvät kaupat: te saatte käyttöönne kokonaisen arkiston laadukkaita, jo julkaistuja kuvia, sillä sopimuksella että kuvissa täytyy olla vesileimana kuvaajan nimi ( minun). ja voitte näitä kuvia levittää ilman että minulle siitä syntyy muita kustannuksia. fair play, maggien ja mun nimi-näkyvänä!
terveisin JW
07.05.2010 klo 12:01 pm
Jaanis Kerkis
Hyvänä kuvaajana Leinonen tietää varsin hyvin, että suojatyöpaikkojen ulkopuolella maailma on raaka paikka. Vielä on olemassa ihan oikeita kuvatoimistoja, jotka laskuttavat millin tarkkaan, miten myytyä kuvaa käytetään. Ja asiakas maksaa mukisematta. Ja sitten on olemassa toimistoja, jotka jakavat tavaraansa ilmaiseksi ja joihin innokkaat amatöörit tyhjentävät muistikorttinsa. Jos tulevaisuus on se, että naapurin urpo tekee mulle päivän hesarin niin goodbye. Ja tämä kuukauden valokuvaaja täky. Itsestäni on ollut silloin tällöin mairitttelevia sanoja ja kuvia, mutta
ikinä ei ole kukaan soittanut tämän takia. Aina kuitenkin olen mennyt siihen samaan egoa hivelevään lankaan. Suurempaa osaa freekuvaajista evvk mitä niitten myymille kuville tapahtuu. Oikeasti asikaslehdethän ei ole oikeita lehtiä. Ne ovat vain meidän kaltaistemme nöyrien valehtelijoiden ansaita mekanismi. Käkimassaa.
07.05.2010 klo 12:54 pm
Jorepuusa
Olen täysin ällistynyt, yleensä en näe kollegoitteni kirjoituksia missään.
Nyt ne ovat vieläpä samanhenkisiä. UPEAAAA.
Mielestäni jo riittää vuosia jatkunut ammattivalokuvaajien kyykyttäminen ja kuvien arvioiminen hinnan ja copyrightin mukaan.
Minne jäi kuvan substanssi, siis se määre jolla kuva ostettiin 70 ja 80 ja osin vielä 90 luvullakin?
Hei veljet ja siskot, julistetaan tällaiset Maggiet sun muut kuvaajien oikeuksia polkemaan pyrkivät puljut boikottiin ja kuvataan upeaa ja unohtumatonta kamaa sellaisella hinnalla, että sillä voi elää –sellaisille asiakkaille, että heitä voi arvostaa rehellisyydestä.
Aletaan vahtia siitä, että Suomessa kuvan substanssi tulee määrääväksi tekijäksi ja huolehditaan visuaalisuuden comebackista.
07.05.2010 klo 3:48 pm
Jukka Vuorinen
”Mutta millainen on tänä päivänä hyvä asiakaslehti?
Itsestään selvää, että lehden pitää olla teknisesti laadukas ja briiffin mukainen. Asiakaslehden pitää tietenkin välittää asiakkaan määrittämää mielikuvaa ja arvomaailmaa.
Mutta tämä ei riitä. Lehden pitää olla tehokas.
Yritysten sukeltaessa yhä syvemmälle sosiaaliseen mediaan ne tarvitsevat kaiken mahdollisen aineiston erilaisissa muodoissa kommunikoidakseen monipuolisesti useissa verkostoissa. Yritys tarvitsee materiaalia omaan käyttöönsä, mutta toivoo myös, että materiaali leviää edelleen asiakkaiden, kumppaneiden ja ventovieraiden jakamana ja muokkaamana.
Tällaisessa maailmassa ainoa tehokas asiakaslehti sellainen, jonka jakamisen esteinä ei ole epäselvyys julkaisuoikeuksista tai kustannuksista.
Hyvä asiakaslehti on tehokas asiakaslehti. Ja hyvä tekijä on sellainen, joka ymmärtää sosiaalisen median tarpeet ja tietää, että laajalle leviävä asiakaslehti toimii myös hänen mainoksenaan.”
Miltäs ylläoleva kuulostaa alkuperäisen kirjoittaman mielestä? Kaikki tuotoksenne vaan PDF ja taitto-ohjelmien natiivimuodoissa jakoon. Ja te kannatte vastuun sitten kun netin anonyymit tekevät niiden avulla antimainoskampanjoita. Tässä voitatte tekin kun saatte nimeänne esiin.
07.05.2010 klo 4:26 pm
Jukka Vuorinen
Hyvä Sirpa Alhava.
Vihjaat kommentissasi että hinta on yleinen ongelma. Ja ettei liian paljon (alan tämän hetken vallitseva taso?) pyytäviltä kuvaajilta enää osteta kuvia. (tuo kuulostaa ihan uhkaukselta.)
Haluaisitko tarkentaa mielipidettäsi?
Entisenä yrittäjänä ymmärrän hyvin sen että kauppoja ei synny jos tarjottu hinta on liian korkea. Henkilökohtaisesti olen aina kuitenkin välttänyt asiakkaita jotka jo neuvotteluiden alussa toteavat että jos et myy tarpeeksi halvalla niin kauppoja ei tule.
Biltemasta saa tavaraa halvalla, mutta laatu ei olekaan heidän kilpailuvalttinsa.
09.05.2010 klo 4:24 pm
Sirpa Alhava
Täsmennän aikaisempaa kommenttiani mielelläni:
1) Olen alan järjestöjen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että hyvä toimeksiantaja on reilu ja vastuunsakantava. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että me
* annamme selkeän briiffin
* kerromme kuvaajalle ETUKÄTEEN mahdolliset lisätarpeet (esim. rinnakkaisjuttu saman yrityksen henkilöstölehteen)
* jos toivomme, että asiakas voi käyttää lehteensä otettua kuvaa vapaasti omassa viestinnässään ja markkinoinnissaan (esim. yrityksen verkkosivuilla tai intrassa), kerromme tämänkin ETUKÄTEEN.
* jos kuvaa halutaan jakaa myös kolmansille osapuolille esim. yrityksen lehdistölle tarkoitetussa kuvapankissa tämäkin kerrotaan ETUKÄTEEN.
2) Kun me olemme toimeksiantajana on esittäneet tarpeemme, kysymme, mitä tämä kaikki maksaa. Meillä toimeksiantajana on oma näkemyksemme hinnasta, mutta pääsääntöisesti olemme kuvaajien kanssa hinnoittelussa samalla tontilla. Jos näin ei ole, neuvottelemme hinnasta. Joskus voidaan päätyä myös vaikkapa sellaiseen ratkaisuun, että on tarkoituksenmukaisinta ostaa vain kertajulkaisuoikeus.
3) Jos emme löydä yksimielisyyttä, ei synny toimeksiantoakaan, ja me tarjoamme keikkaa jollekulle toiselle ja aloitamme uudestaan kohdasta 1.
Asiakaslehtimaailman kuvatarpeisiin sopii kahdesta vallalla olevasta hinnoittelutavasta yleensä paremmin kuvapalveluiden ostaminen julkaisuoikeuksien ostamisen sijaan.
Näin siksi, että asiakasyrityksissä tarve käyttää kuvaa uudelleen voi tulla nopeasti sen julkaisun jälkeen tai vaikkapa kahden vuoden kuluttua. Isolle osalle kuvista ei koskaan tule uutta käyttötarvetta. Kukaan ei kuitenkaan etukäteen tiedä, mitkä kuvat tulevat uudelleen ajankohtaisiksi tai tarpeellisiksi, ja milloin. Jotta niiden käyttö olisi joustavaa ja kaikkien osapuolten kannalta reilua, pyrimme hankkimaan asiakkaillemme kohtuuhintaiset käyttöoikeudet kuvien käyttöön.
Kohtuullinen hinta ja joustavuus eivät mielestämme useimmiten täyty julkaisuoikeushintasuositusten mukaisella mallilla. Sen vuoksi kerroimme, mitä tapaa me suosimme ja avaisimme samalla keskustelun aiheesta, jolle tuntuukin olevan tarvetta.
Kokonaan oma polkunsa keskustelussa on ollut se, miten varmistetaan kuvissa esiintyvien ihmisten oikeudet. Minä näen asian niin, että vastuullinen toimeksiantaja ohjeistaa asiakasta myös siitä, että kuvassa olevia ihmisiä tulee mahdollisuuksien mukaan informoida siitä, jos kuvaa halutaan käyttää muussa yhteydessä kuin mitä sen sen ottamisen yhteydessä on sovittu.
08.05.2010 klo 6:07 am
Merja
Antaessani lehteen haastattelun sekä kuvan, en siis voi olla jatkossa enään varma missä kuvani pompaa esiin tai haastatteluni voidaan muokata uuteen uskoon?
Kiitos, mutta ei.
08.05.2010 klo 9:20 am
Toimittaja, annatko kaikkesi? | Finjo – Innovaatiojournalismin Seura ry
[…] Maggien (voi ei, vintagea jo yritysten nimissäkin ) luova johtaja Miikka Leinonen on herättänyt kuumana käyvää keskustelua sivuillaan julistamalla yrityksensä omat, selkeät kuvankäytön tavoitteet. Jutun keskeinen […]
08.05.2010 klo 9:56 am
Jore Puusa
Odottelen edelleen Maggien henkilökunnan keskustelunomaisia vasteita sanoihini.
Ei kuulu, ei näy.
Menikö pupu pöksyyn vai säikähdittekö sitä ettei jengi nielekään teidän valokuvapolitiikkaanne.
Jos käynnistää keskustelun, siitä vetäytyminen kesken, osoitaa aika huonoa käytöstä, tyypillistäkö teille?
08.05.2010 klo 11:13 am
Pekka Potka
Onpas tänne syntynyt mielenkiintoinen keskustelu! Hyvä, että näistä keskustellaan edes jossain.
Itselläni ei ole juurikaan tietoa asiakaslehtien kuvauksista eikä niiden hinnoittelusta. Tämä keskustelu sivuaa silti laajempaa problematiikka, koska niinhän tässä blogissa sanotaan. Siinä tosin puhutaan vain kuvien leviämisestä ”alas päin” sosiaaliseen mediaan. Varsinaisesti mainitsematta jätetään samalla annettava oikeus leviämiseen ”ylös päin”, asiakkaan mainontaan ja ”sivulle” päin muiden yritysten mainontaan. Plus lopulta kuvalle lankeava maailman kaikkien mahdollisten tahojen vapaa käyttö. Tämänhän Miikka Leinonen kylläkin täydensi kommentissaan.
Olen tehnyt paljon sopimuksia yritysten ja studioni välille valokuvien tuotannosta. Jore Puusa inhoaa tässä tuotanto-sanaa mutta käytän sitä, koska juuri siitä Miikka Leinonen puhuu. Kiersin viime talven aikana noin 30:ssä yrityksessä, jotka kuuluvat pääosin Suomen TOP 100:aan. Leinosen esittämät näkökohdat ovat siis hyvin tuttuja. SJL:n painiskelu Sanoma Oy:n kanssa on median hyvin raportoimaa, sama kamppailu olisi pitänyt olla menossa koko kaupallisen kuvauksen puolella. Siellä vain tilanne on niin, että yksittäiset kuvaajat ja studiot joutuvat painiskelemaan ongelman kanssa yksin, koska heillä ei ole tukenaan ketään. Vastassahan on iso yritys lakimiesten laatimine sopimusmalleineen. Potkastudios on onneksi ollut niin iso, että on ollut mahdollista käyttää omaa lakimiestä ja välttyä kaikkein pahimmilta vaatimuksilta.
Alan tilanteen hyvin tuntien voin sanoa, että valokuvaajat ovat jo menettäneet pelin. Sopimusmallit, joissa yritys saa kaikki käyttöoikeudet, mahdollisuuden myydä kuvaa edelleen minne ja mihin käyttötarkoitukseen tahansa ovat arkipäivää. Samalla sopimus sälyttää valokuvaajalle vastuun kaikista kolmannen osapuolen vaatimuksista ja velvollisuuden olla yrityksen käytettävissä ja tarjota palveluja, kun puhelin soi. Yritys sen sijaan ei sitoudu tilaamaan ensimmäistäkään kuvausta. Valokuvaajat ovat tosiaan niin alakynnessä, että yrityksillä ei ole mitään ongelmaa löytää kuvaajia, jotka laittavat nimensä tällaisiin papereihin.
Tähän liittyy myös voimakas halu säästää kustannuksia. Yksi suurimmista suomalaisista yrityksistä sanoi minulle suoraan markkinointijohtajansa suulla: tavoitteeemme on säästää useita kymmeniä prosentteja kuvantamiskustannuksista. Mistä säästö sitten tulisi. Jatkokeskustelu osoitti, että ei ainakaan heidän oman organisaationsa tehostamisesta vaan osin mainostoimistojen ja osin kuvaajien katteista.
Tällaista taustaa vasten Miikka Leinosen ja Sirpa Alhavan teksti tulee paljon ymmärrettävämmäksi. He ovat näiden yritysten asialla mutta myös samojen paineiden alaisina. Heidän pitää pystyä toimittamaan näille yrityksille materiaalia yllä mainituilla ehdoilla ja noihin tavoitteisiin pyrkien. Kuvaavaa on, että Miikka Leinonen ei kommenttinsa mukaan tiennyt alalla laajemmin vallitsevista hinnoittelukäytännöistä.
Puran vielä auki muutamia asioita:
– Minusta on aivan ok, jos yritys saa kuvia omaan käyttöönsä kakilla/vapailla oikeuksilla, kunhan siitä maksetaan reilu korvaus
– Minusta ei ole ok, yritys saa jakaa kuvia vaikka omillle bisneskumppaneilleen ilman eri korvausta (esim. nettikaupalle kuvatut kuvat menevät tavarantoimittajan omaan käyttöön tai asiakaslehteen (sen hinnalla) kuvatut kuvat menevät konsernin maailmanlaajuiseen esitekäyttöön)
– Kolmannet osapuolet: tähän liittyy paljon enemmän kuin kuvassa esiintyvät ihmiset. Siihen kuuluvat myös tavaramerkki- ja designoikeudet. Asiakaslehden kuvassa, joku Mikki-lelu pikkutytön sylissä on varmaan ok, mutta jos samaa kuvaa saa kerran käyttää yrityksen mainonnassa niin kuvaajaparalla on huomioon otettava todennäköisyys päätyä oikeuteen vastapuolena Walt Disney INC.
– Hyväksyisin jopa kolmannen osapuolen vaatimusten HOITAMISEN etukäteen sopimukseen, kunhan sovitaan miten ja kuka. Tämä kuitenkin on mahdoton yhtälö yksittäiselle free-kuvaajalle. Taustalla pitäisi olla tuotantoyhtiön kaltaisesti toimiva studio.
Puheet kuvaajan saamasta mainosarvosta kuvien levitessä ovat lapsellisia. Ei sellaista ole, ei ole koskaan ollutkaan. Ainoa paikka hyötyä nimestä on se ensikäyttö lehdessä. Sen sijaan missään blogissa mainituista toisista käytöistä se ei edes toteudu. Olen joutunut ottamaan näitäkin asioita niin monta kertaa esiin mainostoimistojen kanssa. Ensivastaus on aina: ei me voida valvoa… Kuvien suhteen ylipäätään käytön valvonta on onnetonta. Mutta vaikak se on ollut onnetonta, ei tarkoita että sen pitäisi olla jatkossakin. Aineistonhallinnon mahdollisuudet on olemassa, kuten täälläkin viitattiin. Portfolio kuukauden ajan jollain saitilla menee samaan kastiin. Sillä ei ammattilainen elä.
Ammattilainen elää vain työstään saamallaan laskutuksella/palkalla. Olisi myös yritysten ja mainostoimistojen/asiakaslehtibyroiden pitkän aikavälin etu pitää huolta oman tuotantoketjunsa kunnosta. Nyt sitä raiskataan kvartaalikapitalismin nimissä. Tapani on kirjoittaa poleemisesti. Silti tarkoitukseni ei ole hyökätä kuvaajien puolesta Maggieta vastaan. Kuvaajilla nimittäin on vakava peiliin katsomisen paikka. Sitä nyt saamme mitä olemme tilanneet. Olisi aika ottaa niskasta kiinni… omaa itseään ja ryhdistäytyä omien asioiden hoidossa.
Pekka Potka
08.05.2010 klo 1:07 pm
Håkan Mitts
Tässä nyt menee nyt ainakin neljä asiaa ihanasti sekaisin.
1) Täysien käyttöoikeuksien osto.
Valokuvaajia itseään ja muutamia media-alan erikoisyrityksiä lukuun ottamatta, missään muissa yrityksissä ei ole toiminnassa sellaisia prosesseja tai toimintatapoja, jotka oikeasti mahdollistaisivat sen, että yritykset voisivat toimia (vaikka muuten haluaisivatkin) tiukkojen uudelleenjulkaisusääntöjen mukaan. Kun kuvamateriaali leviää yrityksen sisällä powerpointeissa, sähköposteissa, verkkolevyillä jne, ei mikään firma joka ei ole mediabusineksessa (ja ilmeisesti eivät kaikki mediayritykstekään) pysty valvomaan ja kouluttamaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia käyttäjiä noudattamaan muita sopimuksia kuin vapaata käyttöoikeutta.
Nämä yritykset ovat tänään sen verran fiksuja (lähes kaikki) että ymmärtävät, että heille on riski sopia sellaisia sopimuksia joita eivät pysty noudattamaan (riski esimerkiksi, että valokuvaaja haastaa oikeuteen). Siksi yritykset haluavat sopimuksia joita voivat noudattaa. Aina sopimus jota 99% yrityksistä oikeasti tänään pystyvät noudattamaan on rajoittamaton käyttöoikeus.
Voidaan tietysti sanoa, että yritysten pitäisi sitten hoitaa homma eri lailla. No, suurin osa yrityksistä kuitenkin katsoo asiaa omasta vinkkelistä (kuten kuvaajatkin tekevät) ja toteavat, että löytyy sellaisia yrityksiä jotka myyvät tuotteita jotka sopivat yrityksen toimintapaan… Ja että sille rahalle ja työpanokselle, joka kuluisi kuvien käyttöoikeuden seurantaan löytyy paljon tuottavampaakin käyttöä.
Ja tämähän ei tarkoita ettei kuvaajalla olisi copyrightia, että heiltä ollaan viemässä jotain, vaan kyse on siitä, minkälaisen tuotteen (helppokäyttöisen vai vaikeakäyttöisen) haluavat ostaa. Vaikeasti myytävä tuote harvemmin menee kaupaksi!
Tässä siis on kyseessä sopimusmalli, joka on sopusoinnussa maksavien asiakkaiden toimintatapojen ja kuvien digitaalisen levityksen kanssa.
2) Kuvista maksettava hinta
Se, että kuvista maksettava hinta laskee tai sitä halutaan laskea, ei varsinaisesti ole sidoksissa edelliseen. Vaikka sopimusmalli olisi mikä tahansa, olisivat hinnat laskussa! Näiden kahden asian kuvitellaan liittyvän toisiinsa ilmeisesti siksi että ne tapahtuvat samaan aikaan.
Kuvien hinnan lasku johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä, että valokuvien tarjonta ylittää huimasti kysynnän. Tämä tunnetusti laskee hintaa, talouden alkeiden perusteita.
Valokuvaus on vielä jopa lähes täydellinen avoin markkinapaikka (jossa siis tuo kysynnän ja tarjonnan laki toimii parhaiten): toimijoita sekä myyjä- että ostajapuolella on monia, markkoinoita ei säädellä ja hinnoittelu on erittäin läpinäkyvää.
Valitettavasti tälläinen markkinapaikka ei ole mitenkään oikeudenmukainen. Se ei takaa sitä, että tietyllä alalla toimiva yritys tai henkilö ansaitsee tarpeeksi, päinvastoin. Markkinat toimivat juuri niin, että sellaiset yritykset/toimijat, jotka eivät ansaitse tarpeeksi, siirtyvät alalta pois ja tätä kautta korjaantuu kysynnän ja tarjonnan epäsuhta.
3) Erilaiset sopimukset ja niiden ”oikeellisuus”
Suomessa on sopimusvapaus. Myyjä ja ostaja voivat sopia keskenään hyvinkin vapaasti hinnasta, tuotteesta jne. joitain poikkeuksia lukuun ottamatta (määrävän markkina-aseman väärinkäyttö, tietyt kohtuuttomat sopimuspykälät, jotka asiat useimmiten katsotaan oikeudessa).
Lähtökohtaisesti ei ole mitään ”oikeaa” tapaa myydä valokuvia, vapaa käyttöoikeus on aivan yhtä ”oikein” kuin mikään muu tapa. Sopimuksen ei myöskään lain silmässä tarvitse taata tiettyä toimeentuloa kummallekaan osapuolelle, halvalla saa myydä ja kalliilla saa ostaa.
Lähtökohtaisesti rajaton käyttöoikeus on paljon, paljon yleisempi kuin muut mallit (kohdan 1 syistä). Ihmettelen vaan miksi esimerkiksi Canon tai Nikon eivät saa rojalteja kameroidensa käytöstä? Miksi kuvaajat eivät ole sankoin joukoin tyrkyttämässä royalteja heille jos se mallina on ylitse muiden? Siksi, että normaali sopimusmalli kameroiden kohdalla on sellainen, että ne myydään vapaalla käyttöoikeudella, eikä asiaa edes ajatella. (Eikä tähän kannata nyt vedota ”luovaan työhän”, digikameran suunnittelu on luovaa työtä aivan siinä kun kuvaaminenkin!)
Sopimusvapaus tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että jos ei pidä tarjottua sopimusta itselleen sopivana, eikä sen neuvottelu muuksi onnistu, niin silloin ei kauppoja synny. Sen jälkeen siirrytäänkin kohtaan 2)…
4) Valokuvan arvo
Valokuvan visuaalinen arvo ja sen kaupallinen arvo eivät ole sama asia. Ei ole itsestään selvää että paremmasta (jos edes paremmuutta voisi jotenkin aukottomasti arvioida) kuvasta tulisi asiakkaan maksaa enemmän. Jos näin olisi, niin esimerkiksi kaikki pakotettaisiin ajamaan Jaguaarilla? Ei kai nyt kukaan valita että autoteollisuus on kriisissä koska joku vielä ajaa 10 vuotta vanhalla Ladalla?
Otetaan esimerkiksi lähikaupan ruokamainos, joka tipahtaa ilmaisjakelulehdessä postiluukusta sisään. Riisipaketti näyttää olevan tarjouksessa ja ”huonolaatuisesta” kuvasta tunnistan hyvin merkin ja pystyn toteamaan hinnan.
Kannattaisiko lähikaupan maksaa ”paremmasta” valokuvasta? Tuskin. Vaikka kuva olisi merkittävästi parempi, myynti ei varmaan nousisi vastaavasti. Sanotaan että yhden riisipakin kate on vaikka 50c ja myyntiä tulisi kaksi pakettia enempi. Eli kannattaisi vain jos kuva maksaisi alle Euron. Ja todellisuudessa jo se, että kauppias edes hetkeksi uhraisi tälle asialle ajatuksen veisi jo yhtälön tappiolle (ns ”opportunity cost”).
Eli väistämättä ollaan tilanteessa jossa käyttötarkoitus määrittää kuvan hinnan ja laadun ja näiden suhteen, eikä mitään itseisarvoista ”parempaa = kalliimpaa” kuvaa olekaan.
Valitettavasti siis valokuvien ostajien intresseissä ei ole valokuvan kriisin hallinta tai muu vastaava, heillä on yksinkertaisesti tavoitteena saada sopiva kuva käyttöönsä. Sopivan hyvä, sopivan hintainen, sopivalla sopimuksella.
Ensi kerralla kun myy valokuvaa kannattaa siis miettiä voisiko lauseen ”Minun valokuvani ovat paljon parempia kuin xyz:n” sijaan vaikka sanoa: ”Näiden asiakkaiden kohdalla valokuvani ovat nostaneet yrityksen liikevaihtoa n% ja voittoa y%”. Jos tämän pystyy uskottavasti argumentoimaa, päästään jo heti ihan erilaisista lähtökohdista keskustelemaan hinnoista!
08.05.2010 klo 3:57 pm
Pekka Potka
Kommentti Håkan Mittsille:
Et aivan selvästikään tiedä miten Suomessa on toimittu kaupallisessa kuvauksessa kuvien myynnin ja sopimuskäytännön osalta. Se eroaa lehtikirjoittelun ja -kuvaamisen käytännöistä. Siellä vapaa käyttöoikeus tietyin rajoituksin kolmansien osapuolien suhteen on ollut yksi normi. Tässä on kuitenkin nyt menossa yritys näiden käytäntöjen pakottamiseksi yhteismitallisiksi ja yhteishinnallisiksi. Tämä asiakaslehticase tuo sen hyvin esiin.
On varsin hämmästyttävää, että kirjoittava ihminen suhtautuu tekijänoikeuslakiin tällä tavalla rinnastaessaan kuvan ja kameran. Sama rinnastushan voitaisiin tehdä romaanin ja kirjoituskoneen tai sinfonian ja pianon välillä. Canon ei ole kuvausbisneksessä vaan kameroiden valmistusbisneksessä. Siksipä Canon on suojannut kameransa ja objektiivinsa moninaisin patentein. Samalla tavalla Microsoft suojaa ohjelmistonsa lisenssein. Kaikki yritykset suojaavat henkistä pääomaansa. Myös suomalaiset mainostajat.
Viimeisen kappaleesi pohdinta on luonnollisesti sitä mitä kaikki kaupalliset kuvaajat tekevät. Asiakashyödyn osoittaminen on itsestään selvästi kaiken kaupankäynnin a ja o. Valitettavasti se on kirjoittamassasi muodossa kaikkein pienimpiä yrityksiä ja suoranaista nettikauppaa lukuun ottamatta mahdotonta. Sitä tehdään aivan toisella tavalla ja joudutaan menemään vielä kauemmas valokuvan ”hyvyydestä”. Kysymys ei lopulta ole valokuvan arvosta vaan asiakkaan saaman kokonaispalvelun arvosta. Se suurin hyöty ja syy kuvauttaa jossakin voi jopa tulla yrityksen sisäisistä säästöistä. Tämäkin osoittaa yhteismitallisuuden mahdottomuuden. On kyse paljon monimuotoisemmasta kokonaisuudesta kuin yleensä ymmärretään.
08.05.2010 klo 7:27 pm
Jorepuusa
Mittsin tektin jälkeen pääsenkin lempiaiheeseeni –kuvan visuaalisen substanssin määrittämiseen.
Asia joka Mittsille on epäselvä.
Ajatellaan ensin suomalaista ruokakauppaa ja sen hedelmähyllyä.
Päärynät ovat kivikovia, omenat reikäisiä ja huonointa laatua ja banaanit vihreän raakoja.
Kaupaksi käy.
Miksi.
Koska Suomessa on hyvin kapea tarve ostaa kunnon tuotteita ja tämän kauppa oivaltaa.
Kansanperintömme on olla valittamatta ja vaatimatta kunnon laatua.
Miten tämä korelloi valokuvan kanssa.
Rakas lauseeni toistuu tuhannetta kertaa:
Suomessa EI OLE kykyä lukea kuvaa.
Meillä-jokseenkin ainoana europpalaisena- maana ei peruskoulun ala-asteella tarvita kuvaamataidon opettajan pätevyyttä opetettaessa kuvista, niinpä voimistelunope voi sujuvasti piirrättää pääsiäisenä pupuja kuten 50 vuotta sitten.
Tästä päästään siihen, että meillä kuvaa ei osata lukeakun ei siihen opeteta ja kaikki skeida menee kaupaksi ja halvalla. Se nyt vaan kuvaa suomalaista ns. sivistystä.
Ja tuosta onnettomasta kyvyttömyydestä seuraa kauhistus— minkä saa kun menee Möttökylän kuvaamon näyteikkunaa katsomaan kesällä.
Kuvat sulhasista ja morsiamista ja ylioppilaista ovat—kammottavia—ja kaikki käy kaupaksi.
Näin edeten ei kuvan ja sen hinnan suhteen miettiminen ole Suomessa ongelma, mikä tahansa kelpaa ja hinta riippuu aivan muusta kuin visuaalisesta substanssista.
Olen opettanut Suomen suurimpien yritysten tiedottajia, sekä lukemaan kuvaa, että kuvaamaan hiukan itse.
Yhden päivän kuvanlukukoulutuksen jälkeen, he yleensä ovat oksentaa kauhusta katsoessaan oman yrityksensä asiakaslehtiä, ja niissähän näitä maggien peräämiä halpakuvia julkaistaan vinot pinot.
Surkealla kuvalla voidaan romuttaa yrityskuvaa uskomattoman paljon, mutta mitä siitä jos hinta on halpa.
Pekka Potkan kanssa olen samaa mieltä huudettuani mustaan seinään 15 vuotta, jos näin jatketaan, koko suomalainen valokuvaus tuhoutuu. Mitään ei näiden Maggieiden kanssa ole enää tehtävissä.
Onneksi sitä on 58 vuotias, eikä tarvitse lopullista romahdusta nähdä, vaan persusta kasvaa silloin koiranputkea.
Oma syymmehän tilanne on, riitaisten ja kateellisten, toistensa kurkussa riippuvien valokuvaajien.
Jore Puusa
10.05.2010 klo 11:42 am
Miikka Leinonen
Blogimme kommentointi sulkeutuu automaattisesti kirjoituksen oltua julkinen 6 päivää. Aiheen herättämän laajan keskustelun vuoksi tämän kirjoituksen osalta sulkeutumisaikaa on nyt siirretty. Sana jälleen vapaa.
10.05.2010 klo 11:57 am
Perttu Tolvanen
Ymmärrän Leinosen alkuperäisen pointin erittäin hyvin. Tämä on realismia jonka kanssa monet meistä painivat jatkuvasti – ja esimerkiksi Maggie tosiaan tuskin on asemassa jossa asiakkaille voi sääntöjä sanella. Kuvien vaikeasti hallittava leviäminen verkkomaailmassa ei ole hauskaa eikä siihen pidä kannustaa, mutta kun jotain pitää tehdä, niin silloin valitaan työkaluja jotka soveltuvat tehtävään. On valitettavaa, että tämä on ristiriidassa ammattikuvauksen toimialan kaupallisen menestyksen kanssa, mutta samassa tilanteessa ovat monet muutkin toimialat teknologisen kehityksen muuttaessa markkinoita. Puusan toteamat lieveilmiöt voivat olla todellisia, mutta mikäli näitä ei laajassa mitassa ymmärretä, niin asia tuskin muuttuu nopeasti lisäämällä peruskouluun medialukutaidon kursseja (vaikka näin varmasti muistakin syistä olisi hyvä tehdä).
Mitts nostaa taas keskusteluun hyvin sen näkökulman jonka itse näen hyvin läheltä päivittäin. Organisaatioilla ei ole resursseja ja intressejä vahtia jokaista kuvaa kuin haukkaa ja suorittaa käytön perusteella maksuja eri tahoille. Organisaatioiden tiedonhallinta ei millään sektorilla ole nykyisin sillä tasolla, että yksittäisiä originaaleja tai niiden oikeuksia voitaisiin seurata ja kontrolloida – ja toisaalta moni muu kehitys vie tekemistä yhä enemmän toiseen suuntaan. Ja jälleen valitaan työkaluja jotka sopivat tarpeeseen – eivätkä tee asioista entistä vaikeampia.
En ymmärrä miten tässä asiassa saadaan Maggie jotenkin syntipukiksi. Enemmän taitaa olla kyse kommentoijien kokemasta ahdistuksesta joka liittyy oman toimialan hitaaseen kaventumiseen. Tämä on toki ymmärrettävää jossain määrin.
10.05.2010 klo 7:13 pm
Jarmo Nummenpää
Vanha sanontahan väittää että ”Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan tyhmä on se joka maksaa.” Eli kyllä meidän suomalaisten valokuvaajien pitää aamuisin peiliin vilkaistessaan olla tyytymättömiä ja surullisia näkemästään. Meiltä puuttuu oman ammattitaidon arvostus, kyky hinnoitella työtämme ja kaiken edellämainitun lisäksi me olemme yleensä sairaan kateita kolleegoitamme kohtaan. Näitä samoja ilmiöitä oli nähtävissä mainostoimistoissa ja suomalaisissa suuryrityksissä esim. 90-luvulla. Ostettiin ulkomailta logoja, mainosspotteja ja mainoskuvia, vaikka Suomestakin olisi löytynyt osaajia, palkittujakin sellaisia, mutta kun ei haluttu maksaa suomalaiselle tekijälle sitä samaa korvausta joka maksettiin napisematta ulkomaiselle”NIMELLE”. Jos me suomalaiset yritykset uskaltaisimme olla edes puoliksi niin patriootteja kuin JENKIT niin kuinka hyvin meillä täällä Suomessa menisikään. Missä on NOKIA PHONE by Eero Aarnio esimerkiksi, missä? Missä on suomalaisten ”huippu” luontokuvaajien isot sisustuskuvat suomalaisyritysten pääkonttoreiden seiniltä, missä? Sinne kun ostetaan mielellään jonkun ulkomaisen tekijän teoksia, se kun on globaalia. Meillä suomalaisilla(yrityksillä) kun on tuo kansallinen geenivirhe nimeltään ”heikko itsetunto”. Ollaan tavallaan ylpeitä suomalaisuudesta, mutta samassa lauseessa kerrotaan että olisi hienoa jos pääkonttori olisi Lontoossa tai Frankfurtissa, lähempänä asiakasta. Oletteko joskus kuulleet että asiakas teki hankintapäätöksen pääkonttorin sijainnin perusteella? Työpaikkaa voidaan hakea esim. sen sijainnin takia. Tiedättekö missä sijaitsevat Adidaksen ja Puman pääkonttorit, Lontoossa? Brysselissä? Chigacossa?, väärin. Ne ovat edelleen siinnä samassa kylässä Etelä-Saksassa missä ko. firmat perustettiin 1924, nimeltään Herzogenaurach. 99% ko. merkkisten tossujen käyttäjistä ei varmasti edes tiedä käyttävänsä saksalaista merkkiä saatikka että olisi kiinnostunut pääkonttorin sijainnista. Mutta saksalaiselle yritykselle on itsestään selvyys ja ylpeyden aihe että pääkonttori on edelleen siellä missä se on ollut alusta pitäen, vaikka jossakin pienessä etelä-saksalaisessa kylässä. Tuote pitää olla niin hyvä ja laadukas että asiakas ostaa sen vaikka pääkonttori olisi keskellä Inarinjärveä, itseasiassa hän saattaa ostaa sen juuri sen takia koska näkee siinäkin jonkin arvon, sijainnissa Inarinjärvellä eikä Lontoossa. Eli tästä pääsemme siihen että kyllä suomalaisten yritysten pitäisi ymmärtää että globaali vastuullinen toiminta on myös sitä että Suomesta löytyy taitavia, osaavia ja toimeentulevia valokuvaajia myös tulevaisuudessa, koska tällä nykymenolla tulee aika että sellainen on aina tuotava tänne ulkomailta koska kotimaasta ei löydy. Tässä on toki se hauska asia että tälle ulkomaiselle kuvaajalle pitää ja ollaan valmiita maksamaan moninkertaisesti se mitä olisi oltu valmiita maksamaan suomalaiselle kuvaajalle, koska hänhän on ulkomainen kuvaaja. Tämä kateus joka vie kalatkin vedestä? Suomalaiset kuvaajat, perustetaan yhdistys joka neuvoo jäseniään näissä oikeudenriisto asioissa ja antaa tukea, kollegiaalista sellaista, taistella näitä työmme ryöstäjiä vastaan.
Terveisin
Jarmo Nummenpää
Valokuvaaja
10.05.2010 klo 7:21 pm
Harri Sirola
Minäkin ymmärrän kaikkien tänne kirjoittaneiden pointin oikein hyvin, kaikki haluavat itselle vähän enemmän hyvää. Itse kuvien käytössä ei ole mitään ongelmaa, se on hyvin helposti ratkaistavissa. Kuten jo Harlan Ellison totesi kuuluisassa haastattelussaan http://www.youtube.com/watch?v=mj5IV23g-fE että kaikki on kaupan, kunhan vaan laitetaan riittävästi pätäkkää tiskiin. Mikäli ei organisaatiolla ole resursseja seurata kuviensa kulkua, pitää niistä maksaa riittävästi, että ei tarvi seurata. Mielestäni kyllä hyvän organisaation tunnistaa siitä, että se pystyy seuraamaan omia asioitaan. Maksuja ei myöskään tarvitse maksaa eri tahoille vaan sille kuvaajalle, sen mukaisesti miten organisaatio itse päättää kuvaa käyttää. Ei pitäisi olla vaikeaa, että samalla kun luovuttaa kuvan yhteistyökumppanilleen laittaa rahaa kuvaajan tilille. Uskoisin, että suurimmalle osalle kuvaajista kelpaa etukäteen tehty hinnasto, minkä mukaan voi pidentää tai laajentaa kuvan käyttöä, sen enempää kuvaajan kanssa neuvottelematta. Rahaa vaan sinne tilille.
Toki kuvaa on saatavissa myös edullisesti mickrostockeista, se ei kylläkään ole kovinkaan yksilöllistä tai briiffin mukaista, eikä välttämättä niin kovin laadukastakaan. Ymmärrän myös haluttomuuden käyttää stock kuvia, koska se että käytetään halpoja microstock-kuvia ja RF-lisenssiä, kun ei haluta maksaa kunnollisesta RM-lisenssistä, johtaa yleensä pidemmässä juoksussa aika huonoon lopputulokseen. Tästä on hyvänä esimerkkinä Fabulous Five ja Everywhere Girl.
http://fairtradephotographer.blogspot.com/2010/03/microstock-why-would-reputable-company.html
http://www.theeverywheregirl.com/
Ei ole mitenkään perusteltavissa, että voitaisiin nimellisellä korvauksella ottaa toisen luovan tahon teos ja jakaa sitä mielin määrin ympäriinsä ja muutella sen enempää kuulematta teoksen tekijää. Ajatushan on aivan sama, kun että tilattaisiin kaikki aamun lehdet, kopioitaisiin niistä parhaat jutut yhteen ja myytäisiin hetkeä myöhemmin tuo oma lehti eteenpäin. Saattaapi olla, että lehtitalotkin haluavat vähän enemmän kuin tilausmaksun tuollaisesta toiminnasta.
Valokuvaajana ajatus siitä, että meidän suorittavana portaana pitäisi joustaa ja tehdä työtämme halvemmalla ja mahdollisesti vielä enemmän pudottaa sen arvostusta, jotta seuraava porras saisi hieman enemmän rahaa ja helpotusta työhönsä, tuntuu aika ikävältä ja suoraan sanoen kuvottaa minua. Onko siellä ylemmällä tasolla tullut lainkaan mieleen sellainen vaihtoehto, että tekijöille maksettaisiin heille kuuluva korvaus, jolla tuota kuvaa saisi jaella haluamallaan tavalla ja hankittaisiin rahat tuohon jostain muualta. Valokuvaajana kuulee usein kommenttia, että pitää tehdä riittävän hyvää jälkeä, että se menee kaupaksi. Tämä pätee myös muualla, pitää tehdä riittävän hyvää asiakaslehteä, että pystyy maksamaan työntekijöilleen kunnollista korvausta.
Tämä siis ratkaisuna, jos se ongelma on ainoastaan tuo, että halutaan jaella laajemmin niitä kuvia. Mikäli kyse taas on siitä että ei ole rahaa, niin sitten ainoastaan peili saattaa auttaa.
10.05.2010 klo 7:36 pm
Jarmo Nummenpää
Tuli vielä mieleen seuraavaa tästä Maggien strategiasta, sosiaalisesta mediasta ja vapaasta, hallitsemattomasta informaation leviämisestä. Eikö ole hiukan ristiriitaista toimintaa kun halutaan kuvia, tekstiä, piirroksia kaikilla ja ikuisilla oikeuksilla ja nolla vastuilla. Ja samaan aikaan yritykset yrittävät saada toimittajia suitsiinsa erilaisilla ohjeistuksilla ja sitoumuksilla joita pitää allekirjoittaa jota saisi haastatteluja. Eli itse halutaan kaikki vapaudet tehdä mitä vaan mutta ei kuitenkaan haluta antaa itsestä ulos juuri mitään ilman 100% kontrollia. Koskahan EU herää tekemään näillekin asioille säännöt, koska tästä immateriaalioikeuksien polkemisesta tulee kohta Eun laajuinen ongelma Kreikan malliin
11.05.2010 klo 9:43 am
Terhi Upola
Kommentoin keskustelua (kirjoittavana) freelance-toimittajana ja sosiaalisen median kouluttajana, en siis ota kantaa varsinaisesti valokuviin vaan Maggien toimintaan.
Ainakin kirjoittavan freelancerin näkökulmasta Maggien toiminta erottuu edukseen monesta muusta toimeksiantajasta, koska
– Maggie avaa hintakeskustelun freelance-toimeksiantojen yhteydessä oma-aloitteisesti ja heti
– Maggie maksaa freelancereille reilusti
– briiffit ovat selkeitä ja kirjallisia – molemmat osapuolet tietävät etukäteen, mitä ollaan tekemässä ja mihin hintaan
Vaikea uskoa, että strategia kuvaajien ja kuvien ostamisen kohdalla olisi jotenkin täysin päinvastainen, mutta en tietenkään tiedä.
Tulin muuten tänään lukemaan tätä blogia siksi, että olen parhaillaan laatimassa koulutusta liittyen blogeihin yrityskäytössä (http://jasenrekisteri.procom.fi/forms/course.php?linkid=4cb65787a78f9dada75cf37aba51ad68&id=69) ja ja olin (ja olen nyt vielä enemmän) aikeissa käyttää tätä blogia hyvänä esimerkkinä yritysblogista, koska maggielaiset
a) uskaltavat nostaa esiin asioita, joista eivät tiedä kaikkea ja jotka nostattavat tunteita (kuten tämä; mutta edelleen tietysti toivoisi lisää kommentteja esim. Miikalta)
b) avoimesti jakavat ideoita, esityksiään, linkkejä mm. kilpailijoihin jne.
Ymmärrän erittäin hyvin myös Jore Puusan näkemyksen, missä ymmärryksessä auttaa huomattavasti se kokemus, joka minulla on hänen entisenä kuvajournalismioppilaanaan.
Mutta tosiaan, tässä puhutaan kenties ainakin kahdesta eri aiheesta, kuten mm. Perttu Tolvanen jo kommentoikin.
12.05.2010 klo 7:23 am
Pekka Potka
”Yritys … toivoo myös, että materiaali leviää edelleen asiakkaiden, kumppaneiden ja ventovieraiden jakamana ja muokkaamana.”
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=30479:professorin-pommi-miehet-todella-ovat-naisia-aelykkaeaempiae&catid=5:tiede&Itemid=7
13.05.2010 klo 12:51 pm
Maggie haluaa ostaa valokuvat ilman raportointivelvoitetta – Vierityspalkki.fi
[…] saada ostaa valokuviin kerralla sellaiset oikeudet, että niitä saa surutta jakaa netissä (Valokuvaaja, annatko kaikkesi?). Leinosen mukaan yrityksen on mahdotonta valvoa jakamansa aineiston käyttöä, ja siksi yritys ei […]
13.05.2010 klo 7:53 pm
Hannu
Juuri tästä syystä minä ostin juuri digitaalisen järjestelmäkameran ja hieman lisävarusteita, hieman yli 2 000e siinä meni mutta nyt saa kuvia niin paljon kun haluaa ja niitä voi käyttää mihin haluaa.
Tietenkin ammattikuvaajan kuvat on erin laisia mutta digitaalisesti kun kuvaa niin tuloksen näkee heti kamerasta ja kuviahan voi ottaa kunnes saa sen yhden. Varmasti joudun joskus vielä ammattilaisia palkkaamaan mutta ihan tavallisista kuvista kahden päivän keikasta kun tulee 3 000e lasku niin pistää se vähän miettimään. Vastaisuudessa voisi varmasti tehdä muillekkin hommia ihan tuntipalkalla, tekee sitten itse kuvilla kukin mitä haluaa.
14.05.2010 klo 6:43 am
jeejee
Hannu: Itse valokuvaaminen on ihan ok, mutta kannattaa lukaista mitä Peter Forsgård ja Pekka Potka ovat ylempänä kommentoineet valokuvaan liittyvistä vastuukysymyksistä.
Jos kuvaat pelkkiä esineitä tuotekatalogiin niin ongelmia tuskin ilmenee, mutta jos kuvassa esiintyy henkilöitä niin heiltä pitää saada kuvan kaupalliseen käyttöön suostumus.
14.05.2010 klo 8:03 am
Hannu
jeejee: Noita sopimuspohjia on netissä vaikka millä mitalla ja meillä jokainen saa aina paperin eteensä mikä pitää allekirjoitttaa ennen kuin edes ruvetaan kuvaamaan.
16.05.2010 klo 5:43 pm
Pekka Potka
Hannu kuvastaa yhtä söpöä ilmiötä: tekniikan ihannointi on niin ihkusuomalaista. 2000 euron satsaus oli tosin jo hiukan ylimitoitettua, sillä 350 eurollakin hän olisi saanut kameran, jossa on kaikki käytännössä tarvittavat polttovälit ja salama. Silläkin saa kuvata aivan niin paljon kuin haluaa ja tuloksen näkee heti kamerasta. Voi siis kuvata kunnes joku kuva onnistuu mutu-pohjaisesti. Hannun teksti palauttaa tilanteen vanhoihin macci-typografia, kirjoituskone-romaani ja sivellin-picasso -analogioihin. Muistuu myös mieleen PHS:n mainio ilmoitus, jossa esiintyi herra, joka leikkaa itse hiuksensakin. Kirjapainojen ja aineistonhallintafirmojen kesto-ongelmia ovat juuri nämä Hannut, jotka toimittavat itse digitaalisesti kuvattua, kamerasta nähtyä materiaalia. Kun Hannumme hoitaa yrityksensä muutkin asiat ”netistä vaikka millä mitalla” -periaatteella, hän ei suinkaan syö ammattikuvaajan leipää vaan on todellinen kilpailuetu alansa muille yrityksille.
17.05.2010 klo 5:58 am
Hannu
Voihan se niinkin olla, kolikon toinen puoli on se että ne jotka tekee itse voivat tehdä niin paljon että se on heidän kilpailuetunsa. Älkää valokuvaajat liikaa pelätkö kyllä minäkin ammattilaista välillä tarvitsen, lähinnä kun on
varaa.
Taitossa on käynyt jo ihan sama ilmiö, en minä ole mitään semmoisia kouluja käynyt mutta ihan kivasti illu ja indesign jo pyörii. Sen vertaa pitää kyllä tajuta että selvittää mitä vaaditaan ennen kuin mihinkään itse ryhtyy. Minä vaan en käsitä miksi kuvia ei voi ottaa tuntipalkalla, ja ihan hyvällä sellaisella? Aivan kun sen napin painaminen olisi vielä sama asia kun 20 vuotta sitten? Nykyisin se vaan on niin paljon helpompaa, tästä kielii mm. jokunen vuosi takaperin jaettu vuoden luontokuvaajan palkinto ihan tavalliselle pojan kolttiaiselle joka tykkää kuvata. Niin kauan kun valokuvaajat hinnoittelevat itsensä niin että heidän yksi päivä vastaa yli viikkon palkkaa kaikkine oikeuksineen niin kun ei niihin kuviin vaan ole kaikilla pk yrityksillä varaa. Rahoille kun on muutakin käyttöä.
17.05.2010 klo 3:06 pm
nimetön
Onko valokuvaus nykyään enemmän teollisuus- kuin taidetyötä. Olla silmää kauneudelle, vaikuttavuudelle tai oivaltavuudelle.
Liikkeenjohdon mielestä kuva kuin kuva, kunhan kuva-aineistoa on. Kuvia on kuitenkin kaikilla ja upeat kuvat erottuu edukseen edelleen.
Samoin kuin tekstiaineiston voi tehdä jokainen pk-yritys itse niin voi kuvat, videot ja nettisivut. Ei kaikkea mainontaa tarvitse ostaa ulkopuoliselta, että menestyy.
Ovatko kaikki pk-yritykset ja julkiset yhtiöt valmiita maksamaan kuvien kaikista oikeuksista ja rajoittamattomasta kuvan käytöstä? Mielestäni pitäisi olla selvää, että jos kuvan halutaan liikkuvan rajoittamattomasti firman sisällä ja ulkopuolella ja sosiaalisessa mediassa niin firmat ovat valmiita siitä myös huomattavasti rajoitettuja oikeuksia enemmän maksamaan. Toteutuuko tämä nykyisin?
17.05.2010 klo 8:50 pm
Maria Leinonen
Arvoisa nimimerkki Hannu, sinähän selvästikin olet liikenteessä vain saadaksesi meidät lukijat nauramaan.
”Tietenkin ammattikuvaajan kuvat on erin laisia mutta digitaalisesti kun kuvaa niin tuloksen näkee heti kamerasta ja kuviahan voi ottaa kunnes saa sen yhden.”
Tuolla logiikalla voisi toimia myös valelääkäri, joka hoitaa vasta 100. potilaansa oikein, koska arvaus lopulta jossain vaiheessa vain sattui osumaan oikeaan.
Kyllä, ammattikuvaajan kuvat ovat erilaisia, sillä ne ovat erinomaisia.
Totta, digikamerat saa ostettua halvalla, kuten monet muutkin leikkikalut. Mutta ammattitaitoa et onneksi voi ostaa kaupasta.
Mutta sinunhan piti vain saada meidät nauramaan, eikös totta?
17.05.2010 klo 9:35 pm
Hannu
Hei vaan, tässä nyt on näköjään tullut astuttua useammillekkin varpaille =) EI mitään henkilökohtaista ja ymmärrän huolenne, onhan nuo metrokuskitkin maailmalla heti lakkoilemassa jos joku edes kuiskaa että tekniikka korvaa heidät.
Minä totean että omasta mielestäni ansaintamalli valokuvaajilla vain yksinkertaisesti on vanhanaikainen. Valoitetaan tätä muutamalla esimerkillä.
Ylioppilaskuvat jotka maksavat siinä 100e paikkeilla mikä on ihan ymmärrettävää koska tuleehan siitä studiosta kuluja. Oikea rahastus tapahtuu niillä 3,50e kiitoskorteilla. Mitä harvinaisen moni nykyään itse tekeekään? Ottavat ihan millä tahansa pokkarilla jonkun kivan kuvan ja teettävät IFI:llä tai muulla vastaavalla siitä oman kortin ja koko kortille tulee kuorineen ja postikuluineen hintaa reilusti alle sen 3.50e.
Toinen tapaus ihan lähi historiasta, kahden päivän kuvaus asiakkaan tiloissa, varustuksena kamera ja yksi salama siinä kiinni. Kuvataan yrityksen esitteeseen ja muihin tarpeisiin kuvia oikeista tilanteista. Tämä kaikki kustantaa sitten 3 000e + alv. Kuvat saa niin nopeasti että niiden editoinnissa ei kauhean kauaa mennyt, lightroomissa varmaan automaattisesti tapahtui suurin työ. Varustuksen hinta oli varmasti alle 10 000e. Aika kova tuntipalkka siis tuosta tulee.
Minä tiedän että kyse ei ole vain napin painamisesta mutta ei tässä ihan lääketieteestäkään kysymys ole. Moni kuvaajakin hinnoittelee itsensä ihan eri tavalla. Olkoon ne tyytyväisiä jotka tekee 5 000e viikko ansiota mutta se on varma että kysyntää olisi myös niille jotka ovat kiinnostuneita tekemään tuntipalkalla töitä luovuttaen täydet oikeudet kuvien käyttöön, minusta 50e + alv on hyvä korvaus, kuukaudessa (160 tuntia) tekisi 8 000e + alv. Ja kyllä osa näin suostuukin työskentelemään, varmaan on sitä aikaa.
Kaikilla yrityksillä kun ei ole varaa maksaa 3 000e edes koko esitteestä, niin miten sen verta voisi kuviin laittaa? Kysyntä ja tarjontahan tämän kaiken lopuksi säätää. Ehkä toisen firman tuotteet sitten myy paremmin niillä ammattilaisen kuvilla ja kenties toinen firma voi myydä halvemmalla kun säästi niissä kuvissa. Mielipiteitä varmasti riittää, ja tuskin se joka leipänsä niillä kuvilla tekee tulee sanomaan yrittäjälle että kannatta kokeilla halvempaa ratkasua.
Ps. Ammattikuvaajankaan kuvat ei läheskään aina ole erinomaisia, mutta varmasti suuremmalla todennäköisyydellä kun jonkun perus tallaajan.
18.05.2010 klo 7:29 am
Pekka Potka
Hannu: sitä, että sinä kirjoitat ja joku siihen vastaa ei yleensä kutsuta varpaille tallomiseksi vaan keskusteluksi. Aloitit kieltämättä aika trollina.
Hannu kuvastaa sitä ongelmaa, josta kirjoitin jo aiemmin. Ammattikuvaajat ja heidän hinnoittelunsa halutaan puristaa yhteen muottiin. Se ei oikein toimi, koska matka Hannusta jo Suomenkin yritysmaailman huippubrandeihin on pitkä. Vielä suurempana joukkona ovat kaikki yksityisille ja lehdille palveluita tarjoavat kuvaajat. Tässäkin kirjoituksessa hän puhuu kahdesta aivan erilaisesta kategoriasta ja bisnesmallista. Valokuvaajien ja valokuvauksen bisnesmallit ovat sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti kovassa myllerryksessä. On olemassa suuri tarve rakenteelliseen muutokseen. Koko alan osaamisen alas ajaminen ei silti varmaankaan ole vientiyritysten varassa elävän Suomen etu. Mutta jos valokuvaajan tuntilaskutuksen oikeana tasona pidetään alle puolta mikrotukihenkilön tuntilaskutuksesta niin sitten yritykset tulevat saamaan mitä tilaavat.
En usko, että Hannunkaan yritys hinnoittelee palveluitaan tai tuotteitaan sisäänostohintojen tai työntekijälle maksetun tuntihinnan mukaan. Luulisi kaikille olevan selvää, että yrityksen liikevaihto ei ole sama kuin liiketulos ja laskutus ei ole sama kuin palkka. Useita kuvaajia viimeisten 26 vuoden aikana palkanneena joudun tässä myöntämään, että en ole koskaan tuona aikana saanut revittyä kenenkään kuvaajan selkänahasta 160 laskutettua tuntia kuukaudessa. Ei vaikka heitä tukemassa on ollut organisaatio, joka syöttää töitä nenän eteen. Olenpas ollut lepsu…
Hannun yrityksen kohdalla on käynyt niin, että ei ole osattu ostaa valokuvauspalvelua eikä ole ilmeisesti edes otettu kustannusarviota tai tarjousta etukäteen. On tilattu yksi sika säkissä ja petytty jäljestä tulevaan laskuun. Reaktio omaan osaamattomuuteen ei valitettavasti ole ollut oman osto-osaamisen kehittäminen vaan muiden syyllistäminen ja kameran osto. Ratkaisu sekin. Onneksi Hannun oma työaika kuvatessa on ilmaista.
Pekka Potka
18.05.2010 klo 8:12 am
Hannu
On tässä vuosien varrella sen verta tullut tilauksia tehtyä että aina niistä sovitaan ennakkoon. Kilpailutuskin on tuttua, tosin kun mennään eri paikkakunnille muutamaksi päiväksi ei aina voi ottaa tuttuja kavereita mukaan.
Me kun myymme koko paketin niin asiakashan tuon kuvauksen loppukädessä maksaa. Nykyinen hinnoittelu vaan rajoittaa meidänkin kaupantekoa koska kaikilla pk yrityksillä ei ole moisia summia laittaa.
En minä valokuvaamista ole alas ajamassa, päin vastoin. Ymmärrän hyvin että töitä ei riitä 160 tunniksi, ei ainakaan nykyisillä hinnoilla kun mukaan lasketaan aina kuinka monessa esitteessä kuvaa tullaan käyttämään, painomäärät ja kenties kansainvälinen levikki. Aivan kun se olisi lisännyt sitä työn määrää. Ja minusta kyseiset kuvat eivät ole taidetta siinä määrin että se tulisi näkyä oikeuksien hinnoittelussa. Minun työaika ei ole ilmaista, vaan yksinkertaisesti halvempaa. Jälki on varmasti huonompaa mutta saapahan asiakkaat käyttää kuvia ihan miten haluavat. Ennen tämä vaan ei ollut mahdollista.
Olen kyllästynyt siihen että jos kuvat ostaa vain siihen tiettyyn käyttötarpeeseen niin sitten kun asiakas kysyy että voisinko saada tuon vaikkapa siihen tarkoitukseen (artikkeli mikä minusta tehdään lehteen x) niin siitä pitää sitten erikseen olla yhteydessä kuvaajaan ja sitten miettiä mahdollisia kustannuksia. Helpompaa jos sen kuvan on itse ottanut sillä mielellä että tuon tekeminen toi nyt tämän verran rahaa käteen ja enempää ei siitä tule, paitsi kun asiakas kertoo sinusta ja helppoudesta asioida kanssasi kaikille muille.
18.05.2010 klo 10:17 pm
J.
Haluan tuoda esille esimerkin siitä, kuinka riittämättömät julkaisuoikeudet pilaavat hienon asian:
Aikoinaan tässä maassa ilmestyi C=Lehti (Commodore-käyttäjien erikoislehti). Sittemmin Commodoren käyttö vähentyi, mutta pieni joukko ihmisiä haluaisi yhä lukea C=Lehden nostalgisia artikkeleita. Valitettavasti C=lehdet on aikoinaan kärrätty kierrätykseen ja niiden löytäminen ei ole aivan helppoa.
Netissä heräsi pari vuotta sitten ajatus, että vanhat C=Lehdet muutettaisiin PDF-muotoon vapaaehtoisvoimin. Hanke kuitenkin kaatui siihen, että Sanomalla ei ollut tarvittavia oikeuksia digitaaliseen julkaisemiseen (eikä kaikilta avustajilta ja toimittajilta ole enää 20v jälkeen mahdollista saada julkaisulupaa).
Oikeuksien hankkiminen esim. uutta julkaisuformaattia varten myöhemmin voi vaan olla mahdotonta. Miettikääpä jos samassa teoksessa on vaikkapa kymmenen eri valokuvaajan kuvia, että mikä homma on hankkia kaikkiin kuviin uudet julkaisuluvat ja jo pelkästään kaikkien kuvaajien yhteystiedot vaikka viiden vuoden kuluttua.
19.05.2010 klo 10:07 am
Petri Savolainen
En pikaisella selauksella huomannut että missään kommentissa olisi käsitelty tarkemmin kuvien some-jakeluoikeuksia, lisenssejä ym. haasteita. Siitähän kirjoituksessa kai kuitenkin on kyse, kuvan käytön helppoudesta siis: ”(tehokkaan kuvan) jakamisen esteinä ei ole epäselvyys julkaisuoikeuksista tai kustannuksista”. Juuri näinhän sen pitäisi olla.
Miikka Leinonen kuitenkin jatkaa: ”.. emme voi enää esittää asiakkaille monimutkaisia julkaisuoikeuslistoja. Asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta kontrolloida ja valvoa oman materiaalinsa leviämistä. Sellainen tämä maailma vain on.”
Hetkinen – mikä tässä on niin uutta ja mahdotonta?
Se, että sosiaaliseen mediaan jaettujen kuvien käyttöä ei voida tehokkaasti valvoa, on sama ”ongelma” joka verkkojulkaisemisessa on ollut iät ja ajat. Kun toimiala on kerran oppinut neuvottelemaan kuvien käytöstä ja hinnoittelusta verkkojulkaisua varten ja laki tarjoaa keinot puuttua kuvien merkittävään haittaa aiheuttavaan väärinkäyttöön, miksi sama ei onnistuisi sosiaalisessa mediassa? Sisällön jakelu eteenpäin muokattuna on toki sisäänrakennettu sosiaaliseen mediaan, mutta kyse on silti vain aste-erosta.
En ole ammattikuvaaja enkä -kirjoittaja, mutta voisiko asiaan olla ratkaisuna vaikkapa sopiminen oikeudesta levittää kuvaa sopivalla kaupallista jälleenkäyttöä rajaavalla ja kuvaajan tiedot sisältävällä Creative Commons – lisenssillä (www.creativecommons.fi)? Täten lisensoitavan kuvanhan ei tarvitse olla painolaatuinen, ja levitysoikeudethan voi sopia vain tiettyjä some-palveluja koskevaksi.
Varmasti olisi helpompaa Maggien kannalta jos kuvat saisi asiakkaalle aina kiinteään hintaan vapaalla käyttöoikeudella. Toisaalta em. CC-lisenssi sosiaalisen median käyttöä varten on vain yksi kohta lisää siihen ”monimutkaiseen julkaisuoikeuslistaan”.
Voin kuvitella myös, että tällainen määrällisesti ja loppukäytöllisesti vähemmän rajattu lisenssi on ehkä ammattivalokuvaajalle vaikea pala hyväksyä hinnalla jonka ostaja on valmis maksamaan?
19.05.2010 klo 1:24 pm
Daniel Schildt
Creative Commons -lisenssiä on tosiaan käytössä kohtalaisen verran ja vastaan on tullut monia ammattikuvaajiakin jotka sallivat kuvien levittämisen kunhan kuvaajan nimi mainitaan kuvan käytön yhteydessä.
Pikaisen hakemisen jälkeen esim. ”Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 1.0 Finland License” -lisenssivaihtoehto voisi sopia ainakin osalle kuvaajista. Käytön rajoitteet on määritelty sivulla: http://creativecommons.org/licenses/by-nd-nc/1.0/fi/ Kyseinen mahdollistaisi kuvien leviämisen esim. blogeissa jne. mutta käytön ehtona olisi alkuperäisen tekijän mainiseminen ja sitä ei saa käyttää ansiotarkoituksessa.
Sisällön lisenssointi avoimeen levitykseen voi sopia ainakin osaan käyttötarkoituksista jos tavoitteena on sisällön leviäminen mahdollisimman laajalle. En todellakaan tarkoita sitä etteikö perinteisestä rajatun käyttöoikeuden hinnoitteluperiaatetta voisi edelleenkin käyttää, lähinnä vain sitä että vaihtoehtoja on monia myös kaupallisen kuvan puolella.
Huomattavaa on myös se, että Creative Commons -lisenssien joukosta löytyy sellaisiakin jotka sallivat sisällön käyttämisen/muokkaamisen kaupalliseen käyttöön. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikki kyseisellä lisenssivaihtoehdolla jaettu sisältö olisi juuri tiettyyn käyttötarkoitukseen soveltuvaa. Ideana ei kuitenkaan ole ollut riistää ketään vaan tarjota vaihtoehtoja ja tuoda sopimuksellisia vaihtoehtoja yhteisöllisen median tuotantoon.
Kuvattavaa maailmassa riittää eikä kuvien määrä ole ainakaan vähenemään päin. Ymmärrän kommentoijien huolen kuvaajien heikkenevästä taloudellisesta tilanteesta kilpailun ja vaihtoehtoisten kuvalähteiden määrän kasvaessa. Jatkuvan muutoksen keskellä pitää itse kunkin miettiä millä tavoin saa vielä jatkossakin ruokaa pöytään eikä ympäristön haasteiden määrä ole ainakaan vähenemään päin. Ammattitaitoa Suomessa kyllä riittää, sitä ei ole kieltäminen. Ongelma onkin enemmän se, että miten voitaisiin löytää parhaat tavat kuhunkin käyttötarkoitukseen niin että samalla voisi vielä pitää toiminnan kannattavana.
Tässä kommenttiketjussa on tullut vastaan monenlaisia mielipiteitä ja ymmärrän äärimmäisen hyvin huolen toimeentulosta (olen itsekin miettinyt hyvin usein). Kuvien sähköinen käyttö kehittyy sellaisella vauhdilla ja laatuvaatimukset kasvavat samalla (asiasta voi olla montaa mieltä, mutta kun kuvamateriaalia vertaillaan kansainvälisellä tasolla, myös vaatimukset ”paikallisia” kuvaajia/kuvankäsittelijöitä kohtaan kasvavat jatkuvasti).
Kuvia saa entistä useammasta paikasta joten uuden sisällön tuotanto ja osaamisen markkinointi vaativat jatkuvasti enemmän taitoa pysyäkseen kilpailukykyisenä. Kysymys ei ole ainoastaan hinnasta vaan ennen kaikkea siitä miten erottua entistä suuremmasta osaajien joukosta. Kuvaajamäärän kasvaessa ihmisten kuvaajien osaaminen kasvaa väistämättä; vaikka suurin osa ei olisikaan teknisesti/visuaalisesti huippuja, kasvaa osaajien määrä ajan ja kuvamäärän myötä. Tärkeää onkin miettiä miten pysyy mukana ajautumatta pelkällä hinnalla kilpailemiseen. Kysynnän ja tarjonnan lait vaikuttavat mutta entä jos voidaankin tarjota jotain sellaista mikä ole ollut aikaisemmin mahdollista?
19.05.2010 klo 6:10 pm
Jorepuusa
Kysyn toisen kerran.
Mistä Maggie on hankkinut tämän threadin kuvistuskuvan?
Sen exif on lakaistu tyhjäksi.
Kenen kuva on, kenen ovat oikeudet, millä diilillä maggiessa.
Vastatkaa, niin nähdään millä tavoin Maggie kuvia käyttää.
–
Itse keskustelu on täysin älytön, koska koko kuvan määrite hyväksi ja huonoksi
ontuu, jos määrite perustuu vain hintaan ja oikeuksiin. Mitä huonompaa kuvaa journalismissa tms käytetään, sitä enemmän demokratia vaarantuu.
Kuvaajat, jotka eivät näytä totuutta asiakaslehtikeikoilla ansaitsevatkin tulla
maggieiden riistämäksi.
Ällistyttävää sinänsä miten paljon yksi yritys voi kerätä negatiivista huomiota varastamismentaliteetin ymmärtämisellään.
Ala puhuu nyt sisällään nimenomaan tämän yrityksen moraalista, ei yleisellä tasolla kuvaajien oikeuksien vähentämisestä.
19.05.2010 klo 9:37 pm
nimetön
Hannun esimerkki 3000 e kuvista esitteeseen kahden päivän kuvauksesta asiakkaan tiloissa ei kuulosta mahdottomalta, jos palveluun kuuluu kuvien käsittely ja toimitus sovituissa muodoissa ja koossa asiakkaalle, mahdollisesti näytölle ja printtiin omat kuvat. Hannu mainitsi, että kuvat olivat myös ”muihin tarpeisiin” eli rajoittamattomilla käyttöoikeuksilla eli ilmeisen tärkeistä kuvista oli kysymys eikä pelkistään kuvistuskuvista yhteen esitteeseen.
Työtä on ollut mahdollisesti kuvaukset 2 päivää á 8 h + kuvien vienti ja käsittely mahdollisesti 2 päivää á 8 h on yhteensä 32 tuntia työtä. 3000 euroa / 32 tuntia = 93,75 euroa / tunti. Ei mielestäni ihan mahdoton tuntilaskutus, jos laskun tekee firma eikä työsuhteinen.
Pitää muistaa ettei yrittäjänä töitä laskuttavan valokuvaajan tuntiliksa ole laskutetettava summa. Yleisen käsityksen mukaan käteen jää palkkana liikevaihdosta kolmasosa tai puolet. Yleisen käsityksen mukaan yrittäjä tekee keskimäärin päivässä n. 5-6 tuntia laskutettavaa työtä. Loppuaika menee paperitöihin, neuvotteluihin, uusien asiakkuuksien hankkimiseen, koulutukseen ja juoksevien asioiden hoitamiseen. Lisäksi kun valokuvaava yrittäjä on sairaslomalla, arkipyhää viettämässä tai kesälomalla niin laskutus pitää olla niin, että vaikka vuodessa on pari kk täysin laskuttamatonta työpäivää niin siltäkin ajalta tulee palkka.
Harrastajana on helppo hoitaa yksi tai pari keikkaa joskus. Hoidapa itsellesi keikkoja ympäri vuoden.
Lisäksi kahden päivän kuvauksista tulee hyvä määrä ruutuja. Digitiedostot ovat todella isoja kooltaan ja kahdessa päivän kuvien vienti koneelle, raakakuvien käsittely ja konvertointi lopulliseen muotoon ja toimittaminen loppuasiakkaalle eivät todellakaan onnistu puolessa tunnissa – siihen menee helposti aikaa niin paljon ettei sitä voi ymmärtää ennen kuin vie, valitsee, säätää, käsittelee, kääntää ja toimittaa 500 ruutua ammattilaisdigijärkkärikameran valtavan kokoista kuvaa itse. Yhtäkkiä ei ole ihme, että kuvaustyön lisäksi tehtävät työt ovat puolet kaikista työtunneista.